Paavon Perunasivu

Ruokateollisuusperunan lannoitus

Ahvenniemi, P. Leipä Leveämmäksi 1987(2):10-11. (Eripainos)

Ammattiviljelijä haluaa tietää maan ravinnetilan ja suorittaa siksi säännöllisesti, vähintään kolmen vuoden välein,viljavuustutkimuksen. Erityisesti perunan monokulttuurissa "normaalia" perunan lannoitusta käytettäessä maan ravinnesuhteet vinoutuvat, peruna imee loppuun tietyt ravinteet maasta. Seuraavassa joitakin ajatuksia perunan tärkeimpien ravinteiden oikeasta käytöstä ruokateollisuusperunan viljelyssä.

Typpi

Typpi vaikuttaa kaikista ravinteista. eniten sadon määrään ja laatuun. Typpilannoituksen määrä riippuu monesta tekijästä, mm. maan multavuudesta, istutustiheydestä, lajikkeesta, siernenen idätyksestä ja kastelumahdollisuuksista. Typen yliannostus myöhästyttää tuleentumista, laskee tärkkelyspitoisuutta, lisää keittotummumista ja heikentää perunan makua. Erityisesti ranskanperunan raaka-aineeksi tarvittavan ison perunan tuottaminen ei saa siksi missään nimessä tapahtua yksipuolisesti typpilannoitustasoa nostamalla, vaan viljelytekniikan kokonaisvaltaisella muuttamisella, jossa tarkennetun lannoituksen lisäksi on tekijöinä mm. siernenen kunnollinen idätys, oikean istutusetäisyyden käyttö ja järjestelmällinen sadetus.

Fosfori

Fosfori on pohjoisessa viileässä ilmanalassamme erityisen tärkeä ravinne perunalle. Runsas fosforilannoitus edistää erityisesti kylminä keväinä ja kylmillä maalajeilla perunan alkukehitystä ja aikaistaa tätä kautta tuleentumista ja nostaa tärkkelyspitoisuutta. Ruokateollisuusperunan lannoituksessa ei ole syytä kovin herkästi siirtyä kloorivapaasta vähäfosforisiin lannoitteisiin, vaikka maan fosforitila olisi runsaastikin vihreän puolella. Päinvastoin Iisäfosfori superfosfaattina on monessa tapauksessa perusteltua.

Kalium

Erityisesti viljeltäessä perunaa monokulttuurissa karkeilla kivennäismailla maan kaliumtila huononee vuosi vuodelta. Tällaisessa tapauksessa kloorivapaa kalium ei riitä perunan tarpeisiin, vaan kaliumia täytyy lisätä, esim. kaliumsulfaattina tai syksyllä annettavana PK-lannoksena. Jos viljavuustutkimuksen kaliluku putoaa huomattavasti alle sadan, täytyisi kalin vuotuisannos olla vähintään 150 kg hehtaarille.

Runsas kaliumlannoitus parantaa erityisesti mukulan kolhunkestävyyttä, pienentää mustelmoitumisherkkyyttä ja vähentää raaka- ja keittotummumista. Runsas kalilannoitus erityisesti silloin, kun maan kalitila on muutoinkin suhteellisen hyvä, laskee jonkin verran tärkkelyspitoisuutta, mutta edellä mainitut hyödyt painavat vaakakupissa enemmän. Kalilannoituksella onkin erittäin suuri merkitys ruokateollisuusperunan laadulle.

Kaislum

Rupisuuden lisääntymisen pelossa perunamaita ei uskalleta kalkita riittävästi, minkä seurauksena peruna syö vähitellen maan kalsiumvarat loppuun. Ruven suhteen sietääkin olla varuillaan, mutta kalkitus varovaisin 3-5 tonnin kerta‑annoksin kolmen vuoden välein ei kuitenkaan nosta oleellisesti maan pH:ta eikä lisää rupiriskiä. Vaihtoehtoinen malli saattaisi olla vuotuiskalkitus 1000 kg kerta‑annoksina. Kalsiumin puutoksella on havaittu olevan yhteys mukulasadon alttiuteen ruskolaikkuisuudelle. Esimerkiksi ruskolaikuille aran Satuman viljelyssä perunalastun raaka-aineeksi tämä seikka on hyvä ottaa huomioon.

Magnesium

Kalkituksen laiminlyömisen myötä maan magnesiumvarat vähenevät perunan tehoviljelyssä. Kloorivapaassa ei ilmeisesti ole magnesiumia aivan perunan tarvetta vastaavaa määrää. Puutostilanteessa magnesiumlisäyksellä on positiivinen vaikutus tärkkelyspitoisuuteen. Runsas magnesiumlannoitus ilmeisesti myös torjuu jossakin määrin rupea. Voimakas magnesiumpuutos maassa aiheuttaa ennenaikaisen tuleentumisen ja satotason laskun.

Kupari, mangaani ja boori

Hivenravinteiden vaikutuksesta perunan kasvuun ja laatuun tiedetään suhteellisen vähän. Runsas mangaanilannoitus joka tapauksessa vähentää jonkin verran rupiriskiä ja samansuuntaisia tuloksia on boorista. Viljavuustutkimuksessa kupari on hivenravinteista useimmin punaisen puolella. Kuten edellä olevasta on käynyt ilmi, oleellisin asia ruokateollisuusperunan lannoituksessa on viljavuustutkimuksen tulosten pohjalta tapahtuva maan ravinnetilassa olevien vinoutumien oikaiseinen. Seurauksena on perunaraaka-aineen laadun paraneminen.