Paavon Perunasivu

Perunalajikkeiden rutonkestävyys

Ahvenniemi, P. Käytännön Maamies 1989(7):20-21.

Viimekesäisen perunaruttoepidemian seurauksena on herännyt uusi kiinnostus lajikkeiden rutonkestävyyttä kohtaan. Taudinkestävän lajikkeen valintahan on toki torjuntakeino siinä missä ruiskutuksetkin. K-ryhmän koetilalla Hauholla perunan lajikekokeet on perinteisesti tehty ilman ruttoruiskutuksia juuri lajikkeiden rutonkestävyyden testaamiseksi. Seuraavassa joitakin havaintoja 80-luvun tulosten pohjalta.

Säätila

Taustaksi sopinee tietoja kuluvan vuosikymmenen kesien sääoloista Hauholla (kuvio 1). Perunaruttohan on tunnetusti juuri säästä riippuva, kosteina lämpiminä kesinä tuhoja aiheuttava tauti. Kuviosta voidaan nähdä, että 80-luku on ollut ehkä hieman »normaalia» viileämpi ja sateisempi.

Lehtirutto

Lehtirutto on iskenyt varsistoon eri vuosina varsin vaihtelevasti (kuvio 2). Kuivuus on pitänyt ruton täysin poissa 1982 ja 1983 ja kylmyys lähes täysin 1987. Toisena äärimmäisyytenä on lämmin ja kostea viime kesä, jolloin rutto saavutti ainoan kerran tällä vuosikymmenellä todellisen epidemialuonteen ja tuhosi lähes kaikilla lajikkeilla kokonaan ruiskuttamattoman varsiston.

Lajikkeiden lehtirutonkestävyys

Matilda on säilynyt 80-luvulla keskimäärin lähes rutottomana (kuvio 3). Se on ollut viitenä vuonna kahdeksasta elokuun lopulla täysin rutotonta, ja ainoastaan viime kesänä lehtiruttoa oli mainittavasti. Hertha puuttuu tästä vertailusta, koska se on ollut kokeissa vain muutamana vuonna. Tällöin se on ollut rutonkestävyydeltään Matildan veroinen. Stina on jonkin verran edellisiä arempi, mutta kuitenkin muita vertailulajikkeita selvästi kestävämpi. Rekord, Pito ja Saturna ovat keskenään tasavertaisia, suhteellisen arkoja lajikkeita. Viitenä vuonna kahdeksasta rutto on syönyt varsistosta elokuun loppuun mennessä enintään kaksikymmentä prosenttia, mutta vuosina 1984, 1986 ja 1988 varsisto on tuhoutunut vähintään 80‑prosenttisesti. Bintjen ja Sabinan varsiston rutonkestävyys on erittäin heikko. Ruttovuosina, noin joka toinen vuosi, ruiskuttamaton kasvusto on tuhoutunut täysin elokuun loppuun mennessä.

Mukularutto

Mukularutto on seurausta lehtirutosta. Sade huuhtelee ruttoitiöitä maahan mukuloiden pinnalle, missä niistä itävä sienirihmasto tunkeutuu mukulaan ja aiheuttaa tyypillisen ruskolaikun. Usein mukulat saavat tartunnan vasta nostokoneessa joutuessaan suoraan kosketukseen sairaan varsiston kanssa. Tällöin vioitukset tulevat näkyviin vasta jonkin päivän jälkeen varastossa. Näinhän kävi yleisesti viime syksynä (1988), ja monelle aiheutui arkojen lajikkeiden kanssa ikäviä yllätyksiä. Tartunta voidaan nostossa välttää tuhoamalla varsisto kemiallisesti. Noin viikon kuluttua ruiskutuksesta varsisto on täysin kuollut, ruttosaastunta kasvustosta hävinnyt ja peruna voidaan nostaa turvallisesti.

Lajikkeiden mukularutonkestävyys

Rekord, Matilda ja Stina ovat selviytyneet läpi 80-luvun lajikekokeissa käytännöllisesti katsoen täysin ilman mukularuttoa. Niiden kestävyyttä oloissamme voitaneen pitää erinomaisena (kuvio 3). Tästä vertailusta puuttuva Hertha on myös edellämainittujen kaltainen. Pito ja Saturna saavat mukularuttoa edellisiä herkemmin. Pahimpina ruttovuosina saattaa ruiskutusten laiminlyönnistä seurata varastointi- ­ja kauppakelpoisuuden heikkeneminen. Ongelmalajikkeita ovat ilman muuta Binlje ja Sabina. Useimpina vuosina niistä ei saa ilman ruttoruiskutuksia säilyvää ja kauppakelpoista satoa. Myös ruiskutettuun varsistoon tulee ruttovuosina kasvukauden lopulla yleisesti ruttoa. Jotta pystyttäisiin estämään tartunnan siirtyminen varsista mukuloihin noston yhteydessä, olisi varsisto hävitettävä kemiallisesti vähintään viikkoa ennen nostoa, jos vähäisiäkään merkkejä lehtirutosta ilmenee.

Kemiallisen torjunnan tarve

Ruton hyvin epäsäännöllisen esiintymisen vuoksi tarkkoihin lajikekohtaisiin ruiskutusohjelmiin ei kannata oloissamme mennä. Nehän joutuisi rakentamaan varmuuden vuoksi pahimman ruttovuoden mukaan ja useimpina vuosina tulisi tehtyä turhia ruiskutuksia. Mielestäni ”Suomen malli” on oikea-aikainen rutiiniruiskutus juuri ennen varsiston sulkeutumista kaikille lajikkeille, lähes poikkeuksetta Ridomililla, ja sen jälkeen tarpeenmukainen torjunta, joka ottaa huomioon viljelyalueen, lajikkeen ja kesän sääolojen kehityksen.Matildalla ja Herthalla ensimmäinenkin ruiskutus on vähintään neljänä vuonna viidestä koko maassa tarpeeton. Sitä, milloin se viides vuosi tulee, ei kuitenkaan pystytä vielä ensimmäisen ruiskutuksen suoritusaikaan yleensä tietämään. Uuden lajikkeen taudinkestävyyden murtumisen uhka on myös aina olemassa. Matildan ja Herthan vähäisen taudinarkuuden vuoksi voi harkita ridomilia halvemman ja tehottomamman Maneban käyttöä. Luomuviljelyssä juuri Matildan ja Herthan uskaltaa jättää kohtuullisen turvallisin mielin kokonaan ruiskuttamatta.

Oikein ajoitettu ensimmäinen ruiskutus Ridomilillä antaa Rekordille, Stinalle, Pidolle ja Satumalle suojan ruttoa vastaan pahimpinakin ruttovuosina vähintään heinä-elokuun vaihteeseen. Yleensä lisäruiskutukset ovat tarpeen vain EteläSuomessa. Edullisin vaihtoehto on seurata ruttotilanteen kehittymistä sekä koko maassa että omassa pellossa ja siirtää lisäruiskutukset mahdollisimman pitkälle elokuun puolelle. Koska Ridomilia ei saa ruiskuttaa ruttoiseen kasvustoon, pitäisi tällöin mieluiten käyttää Manebaa.

Rutolle arat Bintje ja Sabina tarvitsevat edellistä tiiviimpää ruiskutusohjelmaa. Ensimmäisen Ridomil-ruiskutuksen tehon hävitessä heinä-elokuun vaihteessa ne kannattaa ruiskuttaa Kokkola-Kuopio -linjan eteläpuolella lähes aina uudelleen Ridomililla. Pohjanmaalla ja Savossa saattaa pelkkä Maneba tässä vaiheessa olla joinakin vuosina riittävä suoja syksyyn asti. Elokuun alussa annettu Ridomil heittää seuraavan harkinnan paikan elokuun puolivälin tienoille. Ainakin kerran viidessä vuodessa tarvitaan Etelä-Suomessa tässä vaiheessa vielä yksi Manebaruiskutus. Ja jos ruttoa kaikesta huolimatta näkyy vähänkin varsissa nostoajan lähestyessä, varret ruiskutetaan pois Reglonella .