Paavon Perunasivu

Perunan tärkeimmät sairaudet

 Ahvenniemi, P.  Pelto-Pirkan Päiväntieto 1990:112-113.

Peruna on hyvä kasvualusta monille kasvintuhoojille. Erilaiset virukset, bakteerit ja sienet haittaavat kasvua ja pienentävät sadon määrää. Ne voivat myös tunkeutua pellossa tai varastossa mukulaan ja heikentää säilyvyyttä ja perunan laatua. Seuraavassa käsitellään perunan tauteja, joilla on huomattavin vaikutus perunanviljelyn taloudelliseen tulokseen.

Virustaudit

Virukset ovat luomakunnan pienimpiä eläviä yksiköitä, Joutuessaan esimerkiksi perunakasvin elävään solukkoon ne monistavat itseään, leviävät kasvin kaikkiin osiin, myös mukuloihin, ja häiritsevät solukon normaaleja elinntoimintoja. Tällöin perunan kasvu hidastuu ja mukulasato pienenee. Virustaudeilla ei yleensä ole vaikutusta perunan laatuun.

Virukset leviävät terveisiin perunakasveihin viroottisista kasveista tai kasvustoista lehtikirvojen avulla tai mekaanisesti koneiden välityksellä. Ylivoimaisesti suurimmat tappiot perunan viljelyssä aiheuttaa kirvalevintäinen perunan Y‑virus. Muita oloissamme merkityksellisiä viruslajeja ovat virukset X, A, S, M sekä moptopvirus, joka iskeytyy muista viruksista poiketen maasta käsin perunaan ja aiheuttaa pääasiassa laadullisia tappioita.

Virustauti laskee satotasoa karkeasti ottaen puolet kasvustossa olevien viroottisten kasvien määrästä. Esimerkiksi 50 prosenttia viroottisia kasveja aiheuttaa noin 25 prosentin satotason laskun. Virusten "siedossa" on kuitenkin lajikekohtaisia eroja ja myös eri viruslajit ovat erilaisia voimakkuudeltaan. Niinpä virustauti voi jäädä perunassa lieväksi mosaiikkiviroosiksi, jolloin vaikutus kasviin on vähäinen, tai ilmetä voimakkaana kurttuviroosina, jolloin kasvin tuottama mukulasato saattaa jäädä aivan olemattomaksi.

Virustautien merkitys jää vähäiseksi, jos samaa siemenkantaa viljellään tilalla korkeintaan kaksi vuotta. Pahoina kirvakesinä Etelä-Suomessa terve siemen voi kuitenkin saastua jo ensimmäisenä kesänä käyttökelvottomaksi. Siemenen jatkuva uusiminen ja uusien erien viljely siemeneksi mahdollisimman eristettynä muusta perunasta on edullisin tapa pitää siemenkannat kunnossa. Siemenen uusimistarve on tällöin 400-500 kg viljeltyä perunahehtaaria kohti. Y-viruksenkestävät lajikkeet Matilda ja Hertha taantuvat muita lajikkeita hitaammin, ja niiden siemenen uusimistarve on vastaavasti vähäisempi.

Perunarupi

Perunarupea aiheuttaa maasta käsin mukulaan iskevä Streptomyces scabies -sädesieni. Rupi iskeytyy perunaan mukulanmuodostuksen alkuvaiheessa, kun perunan koko on pippurin ja herneen välillä. Lajikkeen aikaisuudesta, vuodesta ja viljelyalueesta riippuen mukulanmuodostus alkaa talviperunalajikkeilla juhannuksen ja heinäkuun puolivälin välillä.Sädesieni viihtyy ilmavassa ja kuivassa maassa, jonka pH on suhteellisen korkea. Meillä on runsaasti viljelyssä juuri tällaisia karkeita kivennäismaita. Sädesientä on yleisesti olemassa peltomaassa, mutta määrä, ja tartuntariski, lisääntyy yksipuolisessa perunanviljelyssä. Rupisen siemenen käyttö sensijaan ei lisää tavallisen perunaruven määrää.

Perunarupi huonontaa perunan ulkonäköä ja käsiteltävyyttä. Nykyaikainen kuluttaja syö perunoita myös silmillään ja jättää rupiset mukulat kaupan irtoperunalaariin. Teollisuudessa rupista perunaa täytyy kuoria paksulti, jolloin saanto heikkenee. Ruokaperuna‑asetuksen mukaan rupiseksi luokitellaan peruna, jonka pinnasta yli neljäsosa on ruven peitossa. Erikoisluokan perunaa lajiteltaessa rajana on kymmenen prosenttia.

Ruven aiheuttama lajittelutappio vaihtelee suuresti lajikkeesta ja kasvuoloista riippuen. Arimmilla lajikkeilla, kuten Bintjellä, koko sato saattaa olla ruven vuoksi käyttökelvoton. Paras ruven torjuntakeino on kastelu mukulanmuodostuksen alussa. Ensimmäinen 30 milliä vettä tulisi antaa juhannuksen tienoilla ja seuraavat kaksi sadetusta siitä noin kymmenen vuorokauden välein. Sadetuksella on muutenkin niin edullinen vaikutus perunan määrään ja laatuun, että sen tulisi olla rutiinitoimi nykyaikaisella perunatilalla. Lajikkeista Hertha, Sabina ja Pito ovat kestävimmät rupea vastaan. Muita ruven torjuntakeinoja on muun muassa viljelykierto, syvä istutus,isot perunapenkit sekä hyvän mangaani- ja mangesiumtilan ylläpito maassa.

Perunarutto

Kasvukauden aikaista lehtiruttoa ja mukulaan iskeytyvää mukularuttoa aiheuttaa Phytopthora infestans -sieni. Varsistoon rutto iskee kosteissa, lämpimissä oloissa. Ensimmäiset lehtilaikut näkyvät ruttovuosina arimpien lajikkeiden lehdillä heinäkuun lopulla. Ruiskuttamaton varsisto ehtii tällöin tuhoutua syksyyn mennessä kokonaan. Sieni-itiöt huuhtoutuvat sateella lehdiltä maahan ja edelleen penkissä olevien mukuloiden pinnalle aiheuttaen jo penkissä niiden maitoon ruskolaikkuja. Lisäksi terveet mukulat joutuvat nostokoneessa kosketuksiin sairaan varsiston kanssa ja saavat pinnalleen sienisaastuntaa, josta aiheutuvat tauti näkyy mukuloissa vasta muutaman päivän jälkeen varastossa. Arimpien lajikkeiden sato saattaa pilaantua tällä tavoin täysin käyttökelvottomaksi heti varastoinnin alussa.

Ruston torjunnan perustana on lajikkeiden luontainen taudinkestävyys, jota tuetaan tarpeellisella määrällä ruttoruiskutuksia. Ruiskutuksista tärkein on ensimmäinen, joka tulisi suorittaa ennen varsiston sulkeutumista yleensä heinäkuun ensipuoliskolla, Uusi systeeminen torjunta-aine ridomil vastaa suunnilleen kahta maneba- tai mankozebruiskutusta. Jos käyttää ridomiliä ruiskutukset tulisi alkaa sillä, jotta kestävien kantojen syntymisen riski olisi mahdollisimman pieni .

Matilda ja Hertha ovat kestävimmät ruokaperunalajikkeet. Ne säilyvät useimpina vuosina rutottomina ilman ruiskutuksiakin, mutta kestävyyden murtumisen estämiseksi kertaruiskutus ennen varsiston sulkeutumista on niillekin suositeltavaa. Rekord ja Pito saavat lehtiruttoa edellisiä selvästi herkemmin ja niiden ruiskutustarve on suurempi. Rekord on kuitenkin varsin kestävä mukularuttoa vastaan. Bintle ja Sabina ovat hyvin arkoja sekä lehti­että mukularutolle. Ne joutuu yleensä ruiskuttamaan ensimmäisen ridomilruiskutuksen jälkeen heinä-elokuun vaihteessa uudelleen ridomililla ja vielä elokuulla tilanteesta riippuen kerran tai kaksi maneballa. Jos ruttoa ilmestyy niiden varsistoon kemiallisesta torjunnasta huolimatta edes vähänkin, täytyy varsisto hävittää kemiallisesti Reglonella ennen nostoa. Näin tuhotaan kaikki saastunta varsistosta ja estetään mukuloiden saastuminen nostossa.

Varastotaudit

Varastotauteja ovat Erwinia-bakteerien aiheuttama tyvimätä/ märkämätä sekä Phoma- ­ja Fusarium-sienten aiheuttamat kuivamädät. Mukulasadon saastuminen tapahtuu pääasiassa pellossa vanhasta siemenmukulasta käsin. Näistä taudinaiheuttajista vain Fusarium on myös normaaliin maan elimistöön kuuluva ja voi saastuttaa mukuloita maasta käsin.

Tyvimätää aiheuttava bakteeri tuhoaa maassa vanhan siemenmukulan. Sen jälkeen bakteerit tuhoavat varren tyven jolloin koko kasvi kuolee. Bakteerit jatkavat matkaa maavarsia pitkin uusiin mukuloihin ja saattavat mädättää jo pellossa osan niistä. Lisäksi mädänneestä siemenestä leviää bakteereja maan kautta uusien mukuloiden pinnalle piileväksi saastunnaksi. Märässä maassa mukuloiden korkkihuokoset avautuvat ja bakteerit uivat niiden kautta mukulan sisään. Tällaisten perunoiden varastoinninkestävyys on erityisen huono.

Kuivamätää aiheuttavat sienet muodostavat maassa vanhaan siemenmukulaan sieni-itiöitä. Kosteassa maassa itiöt uivat uusien mukuloiden pinnalle piileväksi saastunnaksi. Varastotaudit pystyvät tunkeutumaan perunan kuoren läpi vain kolhujen kautta. Siksi perunan hellävaraisella nostolla on ratkaiseva merkitys näiden tautien torjunnassa. Erityisesti myöhäissyksyn viimeiset nostot ovat riskialttiita. Tautia on levinnyt runsaasti vanhasta siemenestä maaperään ja kylmien, märkien säiden vuoksi kolhuja tulee runsaasti. Varsinkin seuraavana vuonna siemeneksi käytettävät erät tulisi nostaa mahdollisimman aikaisin. Elokuun lopulla tautipotentiaali maassa on vielä alhainen ja ilmat suosivat nostotyötä.

Varastossa tärkein torjuntatoimi on sadon nopea kuivatus pakkotuuletuksella ja sen jälkeen parin viikon mittainen lämpökäsittely 15 asteessa. Lämpökäsittelyn ansiosta kolhuihin muodostuu nopeasti korkkikerros, joka estää taudin liikkeellelähdön ja etenemisen. Tämä pätee niin kuivamätätauteihin kuin märkämätäänkin.