Paavon Perunasivu

Ruvetonta perunaa

 Ahvenniemi, P.  Pelto-Pirkan Päiväntieto 1992:96-97.

Perunarupi on harmillisimpia perunan vikoja. Sehän on pelkästään mukulan ulkonäköä heikentävä tauti, joka ei yleensä vaikuta sadon määrään eikä myöskään aiheuta varastotappioita. Tosin rupisen perunan haihduntatappiot varastossa ovat eheäkuorista suuremmat ja rupinen peruna täytyy kuoria normaalia syvemmältä.

Perunarupea aiheuttava sädesieni elää peltomaassa ja lisääntyy, kun perunaa viljellään useita kertoja peräkkäin samassa pellossa. Noin kymmenen perättäisen perunan jälkeen rupisuus tosin alkaa vähentyä. Ilmeisesti jotkin sädesienille antagonistiset bakteerit lisääntyvät vähitellen maassa ja muodostavat peltoon rupea torjuvan biologisen tekijän. Harvapa kukkaro taitaa kuitenkaan kestää monokuittuuriviljelyä ensin nekymmenen rupista vuotta.

Peltomaan "ruvenalttius" riippuu ennen muuta maan pH:n ja ilmavuuden yhteisvaikutuksesta. Imavilla karkeilla hiedoilla ja hiekkamailla rupea tulee jo kun pH nousee yli 5,5:n. Hienoilla hiedoilla ja sitä tiiviimmillä mailla saattaa vielä yli kuuden pH-arvoilla saada aivan ruvetonta perunaa. Ruvenaroilla lohkoilla täytyy varoa kalkitusta Pienikin pH:n nousu saattaa lisätä ratkaisevasti rupisuutta. Peruna viihtyy onneksi hyvin happamassakin maassa, joten kalkitustarve on vähäinen. Kalsiumvajauksen, mikä kalkitsemattomassa perunamaassa vähitellen syntyy, voi hoitaa uudella Kemiran täydennysiannoksella.

Erikoisuutena mainittakoon, että myöskin hyvin kovalla kaikituksella, jolloin pH nostetaan lähelle kahdeksaa, voidaan ruvesta päästä eroon.

Hivenravinteiden käyttännön merkitys ruventorunnassaon kyseenalainen. Perunatutkimuslaitoksen kokeissa magnesium on vähentänyt rupisuutta, mutta selitys löytynee siitä, että magnesium annettiin maata happamoittavana sulfaattina. Mangaanilla on ollut astiakokeissa selvimmin vaikutusta rupeen, mutta peltomittakaavassa tätä vaikutusta ei ole saatu kovin vakuuttavasti esiin. NPK-lannoituksen antaminen yksiravinteisina happamina lannoitteina on joka tapauksessa avuksi ruven torjunnassa.

Kosteus torjuu rupea

Rupisuus vaihtelee hyvin suuresti vuodesta toiseen. Se johtuu kosteuden ratkaisevasta merkityksestä perunaruvelle. Rupihan on tunnetusti kuivien kesien vitsaus. Vuosina, jolloin mukulanmuodostuksen alkupuolella on riittävän kosteata, rupea tulee vähän. Mukulan korkkihuokoset, joihin rupiorganismi työntyy, ovat herkkiä ruvelle hyvin aikaisessa kehitysvaiheessa ja suhteellisen lyhyen ajan.

Sadetus onkin tehokkain ruven kuritustapa. Sadetus täytyisi aloittaa aivan mukulanmuodostuksen alussa. Nyrkkisääntönä voi pitää noinkahtaviikkoaperunan pintaantulosta. Käytettäessä idätettyä siementä tai aikaista lajiketta sadetuksen joutuu siis aloittamaan jo ennen juhannusta. Paras mahdollinen torjuntatulos saavutetaan, kun maa sadetetaan ensimmäisellä kerralla läpimäräksi ja sadetus uusitaan aina, kun 20 milliä vettä on haihtunut maasta, eli 5-7 vuorokauden välein. Jokainen 4-5 millin sade siirtää seuraavaa sadetuskertaa päivällä.

Käytännössä 3-4 sadetuskertaa 30 millin kerta-annoksin viikon välein juhannuksesta heinäkuun 20. päivän tienoille suojaa mukulat ruvelta. Lisäksi on huomattava, että sadetuksella yleensä saa yli 20 % sadonlisän. Sadetuksen vaikutus rupisuuteen jää puolinaiseksi, jos ensimmäinen kerta viivästyy tai viivytellään seuraavia kertoja liikaa sateiden toivossa. Jos penkin sisus kuivuu liian kuivaksi ennen sadetuksen aloitusta, voi olla vaikeaa saada sitä uudelleen kunnolla märäksi. Varsinkin turvemailla on sadetuksen teho rupeen jäänyt joissakin tapauksissa tästä syystä heikoksi. Kehittyvien mukuloiden ympäristöhän on se oleellinen alue penkistä, joka täytyisi pitää kosteana.

Erilaisia viljelykiertokokeita ruven torjumiseksi on tehty eri puolilla maailmaa hyvin runsaasti. Meillä kyseeseen tulevilla viljelyskasveilla on ollut yleensä vain hyvin vähäinen vaikutus rupisuuteen. Jos välikasvista jää maahan runsaasti maan ilmatilaa lisäävää jätettä, saattaa se jopa lisätä rupisuutta. Ratkaisevinta ei olekaan se, mitä välikasvia viljellään, vaan kuinka usein perunaa viljellään. Puna-apilalla, sinimailasella ja lupiinilla saattaa kuitenkin olla jonkin verran merkitystä ruven torjujina, jos ne kynnetään maahan viheriannoitukseksi. Soijapapu torjuu kaikista kasveista selvästi tehokkaimmin rupea.

Lajikkeiden ruvenalttius

Myös lajikevalinnalla on merkitystä ruven torjunnassa. Kestävimpiä talviperunalajikkeita ovat Sabina, Pito ja Hertha. Rekord kuuluu keskiryhmään ja Matilda ja Bintje puolestaan ovat suhteellisen ruvenarkoja. Matildasta tulee kuitenkin myyntikelpoista satoa (1-luokkaa) selvästi muita lajikkeita enemmän, johtuen sen erittäin korkeasta satoisuudesta. K-ryhmän koetilan lajikekokeissa (Taulukko 1) Matildasta on saatu hehtaarilta myyntikelpoista satoa noin 3000 kiloa enemmän kuin Rekordista ja 4000 kiloa enemmän kuin Bintestä.

Tilan perunanviljelyä ja lajikevalintoja suunniteltaessa perunarupi on otettava huomioon. Kaikkein ruvenarimmilla lohkoilla kannattaa viljellä Sabinaa, Herthaa tai Pitoa Pettymyksien välttämiseksi tulee kuitenkin muistaa että nekin saattavat varsinkin kuivina kesinä saada runsaastikin rupea. Matilda soveltuu varsin laajaan viljelyyn muilla lohkoilla, varsinkin kun se enemmän kuin riittävästi kompensoi hyvällä satoisuudella ruvenarkuuttaan. Jos tilalla on tehty järkevä investointipäätös ja hankittu sadetuslaitteet, poistuvat kaikki lajike- ja lohkorajoitukset ja ru pi voidaan torjua sadetuksella