Paavon Perunasivu

Möhöjuurta kestävä lajike tuo pontta rypsinviljelyn elvytykseen

 Ahvenniemi, P.  Maatilan Pirkka 2001(2):22-24.

Möhöjuuri on kannattavan rypsinviljelyn yksi kompastuskivistä, mutta nyt ongelmaan näyttää tulevan parannusta. Svalöf Weibullin kasvinjalostuslaitoksella on onnistuttu nostamaan ratkaisevasti kevätrypsin möhöjuuren kestävyyttä. Tämä tuo alavireiseen öljykasvien viljelyyn uutta rohkaisua.

Svalöf Weibullin ponnistelut möhöjuurta kestävien rypsilajikkeiden kehittämiseksi näyttävät onnistuneen. Lajikkeiden hyvä kestävyys tuli todistettua ensi kertaa myöskin Suomen olosuhteissa viime kesänä K-koetilalla Hauholla järjestetyssä tutkimuksessa, jossa verrattiin kestäviä SW-linjoja ja normaaleja möhöjuurenarkoja lajikkeita möhöjuuren saastuttamassa maassa.

Mikä tauti möhöjuuri on?

Möhöjuuri on maalevintäinen monokulttuuritauti, jota esiintyy vain ristikukkaisissa kasveissa, esimerkiksi kaalissa, rypsissä ja rapsissa. Tarkkaa tietoa taudin yleisyydestä ja merkityksestä Suomessa ei ole, mutta se on aina uhkana siellä, missä rypsiä viljellään samalla lohkolla useammin kuin viiden vuoden välein. Ruotsissa 90-luvulla tehdyssä selvityksessä möhöjuurta esiintyi lähes 80 prosentilla tutkituista lohkoista.

Möhöjuuri siirtyy puhtaille pelloille pääasiassa koneiden mukana kulkeutuvassa maa-aineksessa. Se elää maassa lepoitiöinä jopa seitsemän vuoden ajan. Kun pellossa viljellään ristikukkaisia, lepoitiö herää eloon ja muodostaa parveiluitiön, joka ui rypsin juurikarvan kärkeen ja tartuttaa sen. Jonkin ajan kuluttua infektiokohtaan on muodostunut uusia parveilijoita, jotka iskevät eri puolille juuristoa. Tauti kiihdyttää juuren solut voimakkaaseen kasvuun ja jakautumiseen ja lopputuloksena on isoja äkämämuodostelmia, joista tauti on saanut möhöjuuri-nimensä (Kuva 1). Parveiluitiövaiheessa tauti tarvitsee muutamaksi tunniksi hyvin märän maan. Varsinkin pelloilla, joiden salaojitus ei toimi tai maa on tiivistynyttä, yksikin kova sadekuuro jättää maan riittävän pitkäksi ajaksi märäksi.

Äkämät tukkivat juuren johtosolukkoja, jolloin veden ja ravinteiden kulkeutuminen varteen häiriintyy. Kasvi nuutuu, jää pienikokoiseksi ja kellastuu ennen aikojaan. Sato jää pieneksi ja öljypitoisuus laskee. Syksyllä äkämät lahoavat ja isoja määriä uusia lepoitiöitä vapautuu maahan tulevien vuosien riesaksi.

Mitä Hahkialan koe osoitti?

Svalöfin möhöjuurenkestävät lajikkeet Pegasus ja SW C3160 antoivat kokeessa selvästi suuremman keskisadon (11%) kuin normaalit rypsilajikkeet (Kulta, Agat, Harmoni, Kantor). Muuta koetta kosteamassa kokeen osassa satoero kestävien ja normaalien lajikkeiden välillä nousi lähes 30 prosenttiin. Tässä osassa aluetta tauti alkoi selvästi pakkotuleennuttaa normaalien lajikkeiden kasvustoa heti kukinnan loputtua (Kuvat 2), selvästi nopeammin kuin kestävää lajiketta (Kuva 3). Myöskin juuriäkämien määrissä oli selvä ero. Kestäviin lajikkeisiin niitä muodostui keskimäärin vain viiteen prosenttiin kasveista (Kuva 4), normaaleilla lajikkeilla noin 60 prosenttiin (Kuva 5).

Möhöjuurenkestävyydessä ei ole pyritty täydelliseen taudinkestävyyteen. Ruotsalaisissa tutkimuksissa keskimäärin 2-10 % kasveista on saanut möhöjuuritartunnan. Täydelliseen kestävyyteen onkin hyvin vaikea päästä, koska tauti ilmenee lukuisina eri rotuina. Meidän kokeessamme kestävistä lajikkeista löytyi äkämiä alle kymmenessä prosentissa kasveista pahitenkin saastuneessa kokeen osassa. Kestävyys meikäläisiä tautikantoja vastaan vaikuttaa siis hyvin samanlaiselta kuin Ruotsissa ja riittää pitämään taudin hyvin kurissa. Normaaleilla lajikkeilla äkämiä oli tutkimuksessamme pahimmillaan jopa 80 prosentissa kasveista.

Jos pellossa on möhöjuurta, taudinkestävä lajike parantaa satoa hyvin merkittävästi. Harvoinpa muutoin päästään pelkästään lajiketta vaihtamalla yli kymmenen prosentin sadonlisiin. Lisäbonuksena tulee selvästi korkeampi öljypitoisuus.

Voi vain kysyä, mikä osuus möhöjuurella on viime vuosien heikohkoihin rypsisatoihin? Rypsibuumin aikana tiloilla on saatettu tinkiä viiden vuoden viljelykierrosta, jolloin möhöjuuri on väistämättä pesiytynyt peltoon. Kun maa on tiivistynyttä ja salaojitus toimii huonosti, niin kuin usein ilmeisesti asianlaita on, pellossa on möhöjuurelle mainiot olosuhteet iskeä sopivien kosteusolosuhteiden tullen. Sateen sattuessa maa on sitten pitkäänkin juuri möhöjuurelle suotuisassa märkyyden tilassa.

Miten pitäisi toimia?

Möhöjuurenkestäviin lajikkeisiin siirtyminen ei luonnollisestikaan tee mahdolliseksi nykyistä viiden vuoden viljelykiertosuositusta tiheämpää rypsinviljelyä. Siitä pitävät huolen ne tautirodut, joita vastaan uudet lajikkeet eivät ole kestäviä. Niiden osuus lisääntyisi nopeasti tiheään toistuvassa kestävien lajikkeiden viljelyssä ja kestävyys olisi muutaman rypsisadon jälkeen tipotiessään.

Sen sijaan kestävien lajikkeiden käyttö mahdollistaa kannattavan rypsinviljelyn jatkamisen saastuneilla lohkoilla hamaan tulevaisuuteen, kunhan samalla pidetään viljelykierrosta huolta. Kestävästä lajikkeesta saadaan tautisilta lohkoilta todistettavasti ainakin kertaalleen aivan normaali sato. Sen jälkeen lohkolla viljelläänkin neljä vuotta viljaa, jolla välin aika tekee tehtävänsä ja vähentää taudin määrää maassa.

Nyt vain rypsipellot tarkkaan syyniin ensi kesänä ja lapion kanssa kaivamaan juuria ylös. Tauti on helposti tunnistettavissa (vrt. kuvat). Jos oireita ilmenee, taitaa olla suositeltavaa vaihtaa rypsilajike möhöjuurenkestävään.