Paavon Perunasivu

Kasvinjalostus nosti ka-tuoton heti 10 tonniin/ha/v. Energiapaju on pakko noteerata.

Ahvenniemi, P. Maatilan Pirkka 1999(3):44, 61.

Ajatus pajusta energialähteenä on tönitty Suomessa syrjään ”tärkeämpien” asioiden jaloista ”asiantuntevien” tuhahtelujen saattamana. Kasvinjalostuksella on ollut kuitenkin vainu siitä, että luonnonvaraisesta pajusta voi jalostaa nopeasti huipputuottoisen energiakasvin ja nyt alkaa näyttää että oikeassa ovat olleet. Pajun tuotto ja viljelyvarmuus on nostettu heti kättelyssä, muutaman vuoden risteytystyöllä tasolle, joka on pakko noteerata.

Energiapajun risteytyksiä on kokeiltu K-koetilalla Hauhon Hahkialassa vuodesta 1992 lähtien. Kokeiden tarkoitus on lähinnä ollut  Svalöf Weibullin pajumateriaalin pakkasenkestävyyden testaus. Siinä ohessa on haettu tuntumaa pajun oikeaan viljelytekniikkaan.

Pajun jalostus lähti Ruotsissa käyntiin ydinvoimaloiden alasajoa suositelleen kansanäänestyksen tuloksena. Peltoenergiakasvien kehittely laitettiin siellä valtiovallan vahvalla tuella käyntiin ja energiapaju osoittautui nopeasti yhdeksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista. Svalöf Weibull aloitti pajun jalostamisen ja nousi pian maailmanlaajuisesti kehitystyön kärkeen. Koska lähtökohtana oli puhdas luonnonkasvi, jalostustyön tulokset ovat olleet nopeita ja näyttäviä.

Meillä Suomessa elettiin 90-luvun alussa EU:ta edeltävää aikaa ja keskellä miljoonan peltohehtaarin ongelmaa. Pajunkin kokeilemiseen lähdettiin alunperin silmälläpitäen sen mahdollista soveltuvuutta vaihtoehtokasviksi ylijäämäpelloille.

Pakkasenkestävyys jalostuksen ensitavoite

Paju on arka pakkasvaurioille. Kylmät ilmat syksyllä ennen kuin paju on varautunut talveen ja alkukesän hallayöt vioittavat kasvin latvaosia. Vuonna 1993 Koetilalle perustetussa kokeessa Svalöf Weibullin ensimmäisten sukupolven jalosteet, pääasiassa koripajulajikkeita (Salix viminalis), osoittautuivat paria poikkeusta lukuunottamatta talvenkestävyydeltään liian aroiksi meidän oloihimme.  Talvituhojen ja sadon määrän voimakas riippuvuussuhde näkyy kuviosta 1. Kokeen sato korjattiin ensimmäisen kerran neljän kasvuvuoden jälkeen keväällä 1998.

Positiivisen poikkeuksen tässä kokeessa muodostivat kloonit, jotka oli saatu aikaan risteyttämällä Orm-koripajulajike siperialaisen koripajun (Salix schwerinii) kanssa.  Tuloksena oli erittäin nopeakasvuisia ja paksurunkoisia lajikkeita (Björn ja Tora), jotka kohottautuivat kokeessa metrikaupalla muuta materiaalia pidemmiksi. Niissäkin oli selvästi enemmän talvivaurioita kuin kestävässä verrannelajikkeessa (L 78183), mutta nopean kasvu korvasi menetykset ja niiden satoisuus nousi mittaria paremmaksi.

Vesipajua alaville maille ?

Vuonna 1994 Hahkialaan istutettiin uusia pajuklooneja, tällä kertaa vesipajulajikkeita (Salix dasyclados), joita voi pitää tavallaan Svalöf Weibullin toisen sukupolven pajumateriaalina. Kloonien talvenkestävyys osoittautui erittäin hyväksi. Vesipajun ongelmana pidetään sen arkuutta pajun ruosteelle (Melampsora spp.). Hahkialan kokeessa ruostetautia ei kuitenkaan esiintynyt lainkaan.

Tämän kokeen satoja punnittiin ensimmäistä kertaa tänä keväänä (neljän kasvuvuoden jälkeen). Kunkin koeruudun keskeltä korjattiin pajurivejä, joissa koeruudun reunavaikutusta ei juurikaan ollut jäljellä. Näin  saatiin hieman viitettä siitä, mille tasolle pajun hehtaarisato saattaisi käytännön viljelyssä kohota.  Parhaiden vesipajuajikkeiden (Jodis, Osk) kuiva-ainesato nousikin lähes 10 tonniin hehtaarilta vuodessa.

Kolmas kerta toden sanoo, vaikka tekee kipeää?

Uusin, tavallaan  kolmannen sukupolven pajumateriaali istutettiin Hahkialaan viime kesänä (1998). Siinä on jo mukana koripajulajikkeita, jotka selviävät täysin ilman talvituhoja rankasta talvestamme. Niiden myötä pajun viljelyvarmuuden odotetaan nousevan aivan uudelle tasolle.

Pajukokeita on tehty tähän mennessä Suomessa melko vähättelevässä mielipideilmastossa. Mitään bioenergialle tai peltoenergiakasveille myönteisiä ratkaisuja ei ole valtiovallan toimesta viime vuosina tehty. Päinvastoin, nyt pelloilla kannattaa tuottaa bioenergian sijasta EU:n tuella ylijäämäohraa.

Energiakasvien tutkimus on Suomessa kohdistettu  lähinnä ruokohelpeen, vaikka pajun ja heinäkasvien sadontuottokyvyn ja viljelytekniikan vaativuuden vertailu vääjäämättä päätyy pajun eduksi. Pajuahan ei tarvitse korjata kuin joka neljäs vuosi ja se ei tarvitse perustamisvuoden jälkeen juuri mitään hoitotoimia. Kunhan käy heittämässä joka kevät vähän apulantaa.  Ja sadon määrä näyttäisi olevan vähintäänkin kilpailukykyinen verrattuna ruokohelpin käytännössä 5-6 tonnin kuiva-ainesatoihin.

Hakkeenpolttotekniikan kehityksen ja uusien voimaloiden yleistymisen myötä myöskin pajuhakkeen hyödyntämismahdollisuudet ovat parantuneet. Hakevoimalan lähietäisyydelle voidaan perustaa pajupeltoja ja tuottaa raaka-ainetta huokein tuotanto- korjuu- ja kuljetuskustannuksin. Ja jos pajun näkeminen, vaikka viljeltynäkin,  keskellä viljelymaisemaa nostaa pintaan ikiaikaisia traumoja, niin kyllä suomalaisessa maisemassa varmasti löytyy runsain mitoin vähän syrjemmälläkin olevia vähemmän silmiinpistäviä lohkoja, joilla paju saattaa olla sitä pakko-ohraa parempi vaihtoehto.

Pajun kokeileminen näyttäisi siis hyvinkin mielekkäältä. Onhan siinä kasvilaji, joka on peräisin näiltä leveysasteilta ja siksi luontaisesti sopeutunut kasvamaan täällä. Ja näyttää, että siihen pystytään vielä jalostamaan huomattavasti lisää satoisuutta ja erilaisia kestävyysominaisuuksia. Fossiilisten polttoaineiden huvetessa niiden käyttö energian tuottamiseen vähenee ja kallistuu aikaa myöten ja kääntää vääjäämättä kannattavuuslaskelmat uusiutuvia energiamuotoja suosivaksi.