Kasvukauden 2002 erityispiirteet ja
perunan sadonmuodostus
Ahvenniemi, P. Perunaseuran talviseminaarin
alustus 5.2.2003.
Kesän 2002 perunan hehtaarisato kohosi ilmeisesti kaikkien aikojen ennätykseen,
26,2 tonniin hehtaarilta.. Myöskin sadon laatu oli
kohtalaisen hytvä. Heti ensimmäinen ajatus on tietenkin se,
että viime kesän kasvuolot olivat varmaankin jotenkin
erityisen suotuisat perunan kasvulle. Tuoreessa muistissahan
on esimerkiksi elokuun ja syyskuun alun poikkeuksellinen lämpöaalto,
ja lämpimällähän peruna kasvaa? Pelkästään viime kesän
säätila ei kuitenkaan pysty läheskään selittämään koko
huippusatoa, vaan kyseessä on selvästikin jo pitempään
jatkuneen johdonmukainen kehityksen ns. kulminaatiopiste.
Tuotantorakenteen
muutos johtanut satojen parantumiseen?
Perunatilojen
lukumäärä ja sen myötä perunan tuotantoala on laskenut
viime vuosina nopeaan tahtiin, 90-luvun vaihteen 40.000
hehtaarista viime kesän 30.000 hehtaarin tasolle. Siitä
huolimatta kokonaissato on pysynyt vakaasti 750-800 miljoonan
kilon tasolla. Perunahehtaarilta on siis pystytty repimään
vuosi vuodelta suurempia satoja. Noin 20 tonnin satotasolta on
noustu kymmenessä vuodessa 25 tonnin tasolle.
Suotuisat kasvuolot voivat tietysti selittää osan tästä noususta.
Kasvukauden lämpösummahan näyttää nousseen noin 100
astetta 90-luvun vaihteen lukemista. Samanaikaisesti kuitenkin
kesät ovat muuttuneet hieman aikaisempaa kuivemmiksi. Joten lämmön
ohella toisen keskeisen kasvutekijän, veden, suhteen
kasvuolosuhteet ovat mieluummin heikentyneet. Olosuhteiden
mahdollinen muuttuminen hieman edullisemmiksi siis selittää
korkeintaan pienen osan satotason noususta.
Luonnollisesti herää ajatus, että osan viljelijöistä lopetettua
perunanviljelyn tuotannosta on poistunut huonotuottoisia
lohkoja, jolloin jäljelle jääneen viljelyalan keskisato on
noussut. Tästä onkin varmaan osittain kysymys, mutta
perunanviljelyn lopettamisen syy tilatasolle mentäessä ei
tietenkään ole läheskään näin yksioikoinen. Mitä todennäköisimmin
nimen omaan pienehköillä perunatiloilla on lyöty pillit
pussiin. Syynä ei tällöin ole välttämättä ollut huono
satoisuus, vaan liian korkeat tuotantokustannukset.
Yksi tärkeimmistä syistä perunasatojen paranemiseen löytyy varmaan
tuotantorakenteen muutoksen myötä tapahtuneesta
perunanviljelyn ammattimaistumisesta. Tuottajahintojen alamäki
on pakottanut tuottajan sekä kasvattamaan perunanviljelyalaa
että myöskin satsaamaan entistä enemmän viljelytekniikkaan
satotason ja laadun parantamiseksi. Panostukset terveeseen
siemenperunaan, idätykseen, kasteluun ja oikeaan
lannoitukseen ja kasvinsuojeluun näkyvät nyt tilastoissa
parantuneina perunasatoina. Myöskin tuotannon vakaus näyttää
samalla parantuneen.
Sään vaikutus sadon määrään
ja laatuun
Tehoisa lämpösumma
kohosi viime kesänä poikkeuksellisen korkeaksi, Etelä-Suomessa
lähes 1500 asteeseen, eli noin 250 astetta niin kutsuttua
normaalikesää korkeammalle. Kasvukauden sadesumma puolestaan
kipusi tarkalleen keskiarvolukemiin, noin 300 millimetriin.
Sen enempää lämmöt kuin sateetkaan eivät kuitenkaan
jakautuneet tasaisesti koko kesän ajalle ja osa niistä meni
perunan kasvun kannalta niin kutsutusti harakoille.
Kevät aina kesäkuun puoliväliin asti oli selvästi normaalia lämpimämpi.
Toukokuun keskilämpötila oli korkein yhdeksään vuoteen.
Peruna saatiin istutettua aikaisin ja alkukehitys oli
joutuisaa. Kesäkuun 21. alkoi kuitenkin kolmen viikon
pituinen viileä ja sateinen jakso, jolloin kasvuston kehitys
oli hidasta. Se vähensi jossakin määrin suotuisan alkukesän
antamaa etua. Sadejakso sattui kuitenkin suotuisasti
mukulanmuodostuksen alkuun, ja sateilla oli positiivinen
vaikutus mukulalukuun ja ne lisäksi torjuivat useimmissa
tapauksissa perunaruven lähes täysin. Sadekautta seurannut
parin viikon poutajakso sattui kuitenkin vielä osittain
perunaruven muodostuksen kannalta arkaan vaiheeseen ja rupea
muodostui varsinkin karkeilla hiedoilla tai kun maan pH oli
normaalia korkeampi.
Peruna kasvattaa vielä suuren osan heinäkuuta, aina kukintaan asti,
varsiston kokoa. Mitä lämpimämpi heinäkuu on, sitä
isommaksi varsisto kasvaa. Varsiston koko puolestaan korreloi
voimakkaasti sadon määrän kanssa. Meidän oloissamme heinäkuu
on varren kehityksen kannalta yleensä liian viileä, ja
kasvuston peittävyys jää sen seurauksena usein
puutteelliseksi. Viime kesänä heinäkuun keskilämpötila
oli hieman normaalia korkeampi, millä lienee ollut lievästi
positiivinen vaikutus kasvuston peittävyyteen.
Peruna tarvitsee kasvuston nestejännityksen ylläpitoon parhaimman
sadonmuodostuksen aikaan lämpimänä päivänä vähintään
4 mm vettä vuorokaudessa. Lisäksi hellepäivänä lämpimän,
kuivan ilman aikaansaama ”imu” on niin voimakas, että
vettä ei ehdi kulkea kasvin läpi riittävällä nopeudella,
vaikka sitä olisi maassa runsaastikin. Korkean lämmön ja
kuivuuden yhteisvaikutuksena veden haihtumista säätelevät
ilmaraot lehtien alapinnalla menevät kiinni. Sen jälkeen
lehtiin ei pääse ilmasta yhteyttämiseen tarvittavaa
hiilidioksidia, jolloin koko yhteyttämisprosessi pysähtyy. Näin
liiasta lämmöstä on vain haittaa sadonmuodostukselle.
Elokuusta
muodostui viime kesänä todellinen hellekuukausi. Etelä-Suomessa
vastaavia helteitä on koettu parinkymmenen vuoden aikana vain
kerran, vuonna 1997. Valitettavasti vain koko hellejakso oli täysin
sateetonta ja elokuun kokonaissademäärä jäi noin 10
millimetriin, matalimmalle tasolle kahteenkymmeneen vuoteen.
Sadonmuodostus tyssäsi helteisiin ja veden puutteeseen ja
kasvustot pakkotuleentuivat monessa tapauksessa ennen
aikojaan. Kuivuudesta oli muitakin negatiivisia seurauksia.
Muun muassa kalsiumin kerääntyminen mukuloihin edellyttää
riittävää kosteutta. Viime kesän sadossa oli paikoin
runsaasti kalsiumin puutteesta aiheutuvaa ruskolaikkuisuutta.
Loppukesän kuivuuden seurauksena sadon tärkkelyspitoisuus
nousi huippulukemiin.
Kelit jatkuivat poikkeuksellisen lämpiminä ja myöskin sateettomina aina
syyskuun puoliväliin asti. Säätyypin dramaattinen
viileneminen syyskuun puolivälissä aiheutti sen, että
syyskuun keskilämpötila jäi aivan normaalille tasolle. Täydellinen
sateettomuus jatkui kuun loppuun asti.
Poikkkeuksellisen lämmin perunannostoaika loi hyvät edellytykset korjata
varastoihin kerrankin kolhuton sato. Pääasiassa näin
tapahtuikin, mutta joissakin lajikkeissa korkea tärkkelyspitoisuus
lisäsi mustelmoitumisherkkyyttä ja toisaalla penkin
kuivumisen seurauksena suojaavaa multaa oli vaikea saada
seuraamaan perunoita nostomatolle. Koska sateet eivät
piiskanneet penkkiä matalaksi, vihertyminen, rupisuuden ja
kolhujen ohella kolmas merkittävä sadon laadun heikentäjä,
oli tavallista vähäisempää. Tähänkin on kuitenkin
esitettävä sellainen varaus, että iso perunasato ei aina
pysynyt penkissä, varsinkaan sellaisilla maalajeilla, jossa
pahoin kuivettunut penkki kerta kaikkiaan mureni maan tasalle.
Perunan ulkoinen laatu muodostui, kaikki plussat ja miinukset
yhteen ynnättynä, ehkä hieman keskitasoa paremmaksi.
Korkean tärkkelyspitoisuuden seurauksena sato oli tietenkin
tavallista herkemmin rikkikiehuvaa ja jauhoista.
|
