Paavon Perunasivu

Perunan sadetus

Ahvenniemi, P.Pelto-Pirkan Päiväntieto 1994:108-110.

Perunan vesitalouden tärkeyden unohtaminen on yksi niistä monista laiminlyönneistä, joiden vuoksi meidän nykyiset perunasatomme ovat sitä mitä ovat. Veden puute on kaikkein yleisin syy pieneen perunasatoon ja vaikuttaa myöskin sadon laatuun monin tavoin negatiivisesti. Sadetuskaluston hankinta onkin varmasti yksi tuottoisimmista sijoituksista, mitä perunanviljelyssä voi ylipäätään suorittaa.

Vettä selkärangassa?

Perunan mukulasta noin 80 prosenttia on vettä. Sadetuksen tarkoitus ei kuitenkaan lainkaan ole juottaa mukuloille vettä. 40 tonnin perunasatoon "sopii" nimittäin vain noin 3.5 millin sade. Kuitenkin peruna tarvitsee kasvukauden aikana vettä kaikkiaan 300 milliä, eli lähes sata kertaa enemmän kuin mitä satoon mahtuu.

Todellisuudessa vesi tekeekin vain pikavisiitin perunakasviin. Vesi on perunan kuten muidenkin kasvien selkäranka. Vesi kulkee jatkuvana virtana maasta kasvin juurien ja varren kautta lehtiin, pitää yllä solujen nestejännitystä ja poistuu lopulta vesihöyrynä lehtien alapinnalla olevien ilmarakojen kautta.

Kasvin ympäristön ilman suhteellinen kosteus on lähes aina matalampi kuin kasvin soluvälien ilman, joka on aina täysin vesihöyryn kyllästämää. Vesihöyry pyrkii siirtymään suuremmasta vesipitoisuudesta pienempään ja tästä aiheutuu imu, joka pitää koko haihtumistoimintoa yllä. Jos vettä on maassa niukasti tai sitten ilman "imu" on tavanomaista suurempi, kasvi vähentää veden haihtumista pienentämällä ilmarakoja tai lopulta kokonaan sulkemalla ne.

Vedenpuute pysäyttää yhteyttämisen

Mikä sitten on se mekanismi, jolla kasvin vesitalous vaikuttaa sadon määrään niinkin voimakkaasti kuin mitä se tekee? Selitys löytyy yhteyttämisestä. Kasvi liittää lehtien viherhiukkasissa auringon energian avulla vettä ja hiilidioksidia yhteen, jolloin syntyy ensin yksinkertaisia sokeriyhdisteitä ja niistä lopulta perunalla varastotärkkelystä. Yhteyttämisessä tarvitsemansa hiilidioksidin kasvi ottaa ilmasta samojen ilmarakojen kautta, joista vesi haihtuu toiseen suuntaan.

Kun kasvi sulkee kuivissa oloissa ilmaraot, hiilidioksidin saanti samalla estyy. Sen seurauksena yhteyttäminen pysähtyy hiilidioksidin puutteeseen ja yhteyttämistuotteita, eli perunalla tärkkelystä, lakkaa syntymästä. Siis perunan vesitaloudesta tulee huolehtia ensisijaisesti siksi, että kasvi saisi yhteyttämiseen tarvitsemansa hiilidioksidin.

Vettä jää uupumaan herkästi

Kasvi sulkee ilmaraot maan vesivarojen vähetessä tai ilman imun lisääntyessä. Lämpiminä kesäpäivinä, jolloin kuvittelisi perunan kasvavan parhaalla mahdollisella tavalla, yhteyttäminen saattaa todellisuudessa olla aivan nollassa ja kasvi on kuivuusstressin kourissa. Ilman imu on tällöin suhteellisen kosteuden laskiessa saattanut käydä niin suureksi, että peruna ei ehdi saada kosteastakaan maasta haihduntaa korvaavaa määrää vettä ja on siksi sulkenut ilmaraot. Kasvustossa ei näy tällöin välttämättä vielä mitään ulkoisia merkkejä vedenpuutteesta.

Peruna onkin useimpia muita kasveja herkempi vesitalouden häiriöille. Perunan juuristo ei ulotu mitenkään erikoisen syvälle, korkeintaan noin metrin syvyyteen, ja pääosa juurista rajoittuu vain muokkaus- kerrokseen. Perunan juuret ovat lisäksi suhteellisen ohuita.

Vedentarve eri kasvuvaiheissa

Veden haihtuminen perunapellosta on hyvin erilaista kesän eri aikoihin. Perunan pintaantuloon asti kesäkuun alkuviikoille haihdunta on suhteellisen vähäistä. Vettä haihtuu paljaan muokatun pellon pinnasta vain murto-osa siitä, mitä myöhemmin kasvuston kautta.

Pintaantulon jälkeen haihdunta lisääntyy samaa tahtia lehtipinta-alan kasvun kanssa. Perunan varsisto saavuttaa lopullisen kokonsa kukintavaiheen alussa, lajikkeesta riippuen kesä-heinäkuun vaihteesta eteenpäin. Samoihin aikoihin myöskin maavarsien muodostuminen päättyy ja mukulanmuodostusvaihe on alkamassa. Mukulanmuodostuksen alku on tärkeä rajakohta, jolloin sadetus useimmiten täytyy aloittaa. Varsinkin ruventorjuntasadetuksen täytyy alkaa tarkalleen silloin.

Siitä eteenpäin aina varsiston tuleentumisen alkuun asti elokuun puoliväliin peruna haihduttaa keskimäärin neljän millin sadetta vastaavan vesimäärän vuorokaudessa. Lämpiminä, tuulisina päivinä haihdunta saattaa kohota 2-3 milliä sitäkin korkeammaksi.

Heinäkuun alkupuoli on mukulanmuodostusvaihetta, jolloin maavarsien päät paisuvat, kunnes peruna saavuttaa kullekin lajikkeelle ominaisen mukulamäärän, johon kasvuolot tietenkin myöskin vaikuttavat. Tässä vaiheessa kiloja muodostuu vielä hyvin hitaasti. Heinäkuun loppupuolella tämä vaihe kääntyy vähitellen mukulankasvuvaiheeksi, jolloin yhteyttämiskalusto, eli lehdet ja varret, on tehokkaimmillaan ja tuotevarasto eli mukulat on rakennettu.

Sato kasvaa tässä vaiheessa parhaimmillaan yli kuukauden ajan tasaisesti jopa tuhat kiloa päivässä hehtaarilta. Riittävä vedensaanti nimenomaan tässä vaiheessa vaikuttaa ratkaisevimmin sadon määrään. Elokuun puolivälissä, aikaisilla lajikkeilla jo aikaisemminkin, alkaa tuleentumisvaihe, jolloin varsisto alkaa ränsistyä ja sadonmuodostus hidastuu. Varsiston pieneneminen ja ilmojen viileneminen vähentävät siinä vaiheessa perunan vedentarvetta.

Sadetuksella määrää ja laatua

Kuten edellä on todettu, vedellä on aivan ratkaiseva merkitys sadonmuodostukselle. Keskimäärin perunalta puuttuu vettä noin 100 mm kesässä. Tasainen hyvä maan kosteus koko kasvukauden ajan lisää perunan satoa varmasti joka vuosi kaksinumeroisen prosenttiluvun verran. Veden vaikutuksen perunan sadonmuodostukseen lasketaan olevan hyvissä kasvuoloissa 2 tn/ha per 10 mm vettä. Kun peruna kuluttaa vettä koko kesän aikana noin 300 milliä, voidaan hyvissä kosteusoloissa ja muiden kasvutekijöiden ollessa kunnossa päästä yli 60 tonnin satoihin. 100 millin vedenpuute laskee tällöin satoa pahimmillaan yhden kolmasosan.

Hyvä kosteus tekee perunasta tasamuotoista ja sileäkuorista. Sadetuksen vaikutus tärkkelyspitoisuuteen taas ei ole puoleen eikä toiseen kovin suuri. Kuivan loppukesän jälkeen sadettamaton peruna saattaa olla sadetettua tärkkelyspitoisempaa, mutta runsaat sateet kuivan jakson jälkeen saattavat heilauttaa tilanteen tasan päinvastaiseksi.

Sadetus lisää perunan jauhoisuutta ja rikkikiehumista ja vastaavasti vähentää vetisyyttä ja jossakin määrin keittotummumista. Sadetetun sadon typpi- ja nitraattipitoisuus laskee selvästi sadettamattomaan verrattuna. Mukulan fosforipitoisuus taas nousee selvästi ja kaliumpitoisuu laskee lievästi.

Sadetus ja taudit

Sadetus pitää maan kosteana ja saattaa siksi lisätä kosteissa oloissa puhkeavan tyvimädän määrää. Kun siemen uusitaan riittävän tiuhaan, ei tyvimädästä kuitenkaan sadetettaessakaan muodostu minkäänlaista ongelmaa. Kaikkein selvin ja tärkein laadullinen vaikutus sedetuksella kuitenkin on perunaruven määrään. Kun maa pidetään heti mukulan- muodostuksen alusta asti tasaisen kosteana 3-4 viikon ajan, rupisieni ei pääse iskeytymään arassa vaiheessa olevaan perunan mukulaan ja perunaruvelta säästytään.

Nimenomaan uusien, muodostumassa olevien mukuloiden ympäristö, eli penkin sisus, on se kriittinen alue, jonka tulisi olla kostea. Liian myöhään, vasta mukulankasvuvaiheessa, aloitettu sadetus ei torju rupea vaan saattaa päinvastoin jopa lisätä sitä.

Rytmihäiriöt kuriin sadetuksella

Sadetuksen oikealla rytmityksellä voidaan säädellä sadon kokojakaumaa käyttötarkoituksen mukaiseksi. Runsas mukulaluku saadaan, kun sadetus aloitetaan aikaisin, isoja mukuloita puolestaan suhteellisen myöhäisellä aloituksella. Jos sadetus aloitetaan hyvin aikaisin, jo maavarsien muodostuessa, varsiston kehitys nopeutuu ja tuleentuminen aikaistuu. Myöhäisille lajikkeille ja meidän pohjoisissa oloissamme se on usein vain eduksi.

Jos taas hyviä kasvuoloja on tiedossa pitkälle syksyyn, maksimisato saadaan pitämällä maa suhteellisen kuivana mukulanmuodostuksen alkuun asti. Tällöin varsiston kehitysrytmi hidastuu ja sadonmuodostuskausi pitenee.

Milloin tykit tanaan?

Sadetus suunnitellaan ensinnäkin edelläesitetyllä tavoin sadon käyttötarkoituksen mukaiseksi. Ensimmäisellä sadetuskerralla kasvualusta täytyy sadettaa kenttäkapasiteettiin eli läpimäräksi. Karkeilla hiedoilla maassa on tällöin maan multavuudesta riippuen kasville käyttökelpoista vettä 45-60 mm, hienoilla hiedoilla jopa 80 mm. Hyvä multavuus parantaa maan vedenpidätyskykyä.

Sen jälkeen aletaan laskea päivittäin vesisaldoa. Normaali kesäpäivä vie kosteutta noin 4 milliä, kovin kuuma päivä jopa 5-7 milliä. Kun kullekin maalajille ominainen kriittinen kuivumisaste on saavutettu, sadetetaan. Sadekuuro luonnollisesti vähentää sadetustarvetta vastaavassa määrin. Jokainen 4-5 millin luonnonsade siirtää seuraavaa sadetusta päivällä. Myöskin myöhemmillä sadetuskerroilla maa sadetetaan läpimäräksi, eli kenttäkapasiteettiin.

Sadetus on tarpeen, kun noin 40 % maan kasveille käyttökelpoisista vesivaroista on haihtunut. Karkeilla hiedoilla joudutaan näin sadettamaan 4-5 päivän välein, hikevillä mailla 5-7 päivän välein. Hyvin lämpiminä ja samalla tuulisina päivinä haihdunta saattaa nousta 5-6 milliin päivässä. Tällaisissa oloissa jo 25 %:n vedenpuute kenttäkapasiteetista aiheuttaa ilmarakojen sulkeutumisen. Tällöin sadetusta täytyisi tehostaa vielä entisestäänkin ja antaa vettä maalajista riippuen 2-4 päivän välein.

Miten onnistuneeseen ruventorjuntaan?

Perunaruven torjumiseksi tärkeintä on, että maa saadaan märäksi heti mukulanmuodostuksen alkaessa. Käytännössä ruventorjuntasadetus täytyy aloittaa kuivina alkukesinä jo ennen mukulanmuodostuksen alkua, koska läpikuivaneeksi päässyttä penkkiä on hyvin vaikea saada uudelleen kosteaksi. Hyvän torjuntatuloksen saavuttamiseksi vedenpuute ei saisi karkerilla kivennäismailla nousta yli 20 mm:n ja hikevillä mailla yli 30 mm:n. Noin kuukauden kuluttua mukulanmuodostuksen alusta peruna on ohittanut ruvenaran vaiheen.

Kuinka pitkään sadetusta sitten yleensä pitäisi jatkaa? Mukulasadon kasvu alkaa hidastua lehdistön tuleentumisen alkaessa, eli talvilajikkeilla elokuun puolivälissä. Se on takaraja, jonka jälkeen ei kannata sadettaa. Toisaalta elokuu on usein varsin sateinen kuukausi, joten käytännössä sadetustarve usein loppuu jo heinä-elokuun vaihteeseen. Niin kauan kuin peruna on täydessä kasvussa, eli vähintään elokuun puoliväliin, kannattaa kuitenkin laskea päivittäin vesisaldo ja sadettaa tarvittaessa.

Huippusatoon oikea lannoitus

Sadetus tehostaa erittäin selvästi perunan ravinteiden ottoa. Typen, fosforin ja kaliumin otto on sadetuskokeissa lisääntynyt 18, 30 ja 55 %. Se on tietenkin luonnollistakin, liikutaanhan sadetettaessa aivan erilaisilla satotasoillakin. Tehostunut ravinteiden käyttö täytyy ottaa huomioon lannoitusta suunniteltaessa. Ravinteiden puute varsinkin yhdessä tuleentumista jouduttavan hyvin aikaisen sadetuksen aloituksen kanssa johtaa muuten aivan liian aikaiseen tuleentumiseen ja siten kasvukauden puutteelliseen hyväksikäyttöön.

Kaikkein tärkeintä sadetuksessa on, että se lähes 100 millin vesivajaus, mikä perunalla kesän aikana on, tulee tavalla tai toisella täytettyä. Mitä tasaisempana pellon kosteus sitten pidetään, eli mitä useampaan sadetuskertaan tämä 100 milliä jaetaan, sitä parempi laadullinen ja määrällinen satotulos saavutetaan.