Paavon Perunasivu

Omasta pellosta ympäri vuoden

Omatarveviljelijä haluaa käyttää varsinkin kesäaikaan oman pellon tuotetta, mutta monet viljelevät perunaa myöskin talvea varten. Siksi on tärkeää tietää, että on olemassa erityyppisiä lajikkeita eri vuodenaikoja varten. Jos haluaa saada uutta perunaa jo juhannuspöytään omasta pellosta, kannaattaa pitää viljelyssä jotakin nopeakasvuista varhaisperunalajiketta. Kaikkein nopeimmin kookkaita mukuloita tekee Timo. Jos on käytettävissä nopeasti kuivuva ja lämpiävä perunamaa, johon perunan pystyy istuttamaan harson tai muovin alle jo huhtikuun puolella, voi ensimmäiset uudet perunat kaivaa omasta maasta jo juhannuksena.

Varhaisperunalajikkeiden ongelmana on matala tärkkelyspitoisuus ja sen seurauksena vetisyys. Tähän asiaan tuo parannusta uusi kesä- ja syysperunalajike Amazone. Sen tärkkelyspitoisuus on koko kesän ajan selvästi muita varhaisperunoita parempi. Loppukesästä Amazone tulee niin jauhoiseksi, että se täytyy keittää hyvin varovasti. Herkästi hajoavat lajikkeet olisikin paras keittää kattilan pohjalle asetettavan vihannestenkeittoritilän päällä käyttäen niin vähän vettä, että vain alimmat mukulat koskettavat veteen.

Jos haluaa viljellä vain yhtä lajiketta ja käyttää perunaa vain kesäaikaan ja aloittaa oman perunan käytön aikaisin, paras vaihtoehto varhaisperunoiden joukossa olisi Amazone.

Nopeakasvuisimmista talviperunalajikkeista saa käyttökelpoista satoa jo elokuun alkupuolella. Jos ei ole tarvetta päästä nauttimaan oman pellon tuotteista sitä aikaisemmin, voi unohtaa varhaisperunat kokonaan ja viljellä pelkästään talviperunalajikkeita. Talviperunan mukulat ovat tosin vielä elokuun alussa pienikokoisia ja heikkokuorisia, mutta yleensä varhaisperunalajikkeita maukkaampia. Siitä eteenpäin aina seuraavaan kesään asti voikin sitten käyttää pelkästään talviperuna- lajikkeita, jotka vastaavat kaikkein parhaiten meidän kotoisia makutottumuksiamme.

Lajikkeita eri käyttötarkoituksiin

Perunan käyttö kotitalouksissa on vähitellen monipuolistumassa. Perinteisten keittoperunoiden osuus on vähentymässä ja perunasta tehdään lisääntyvässä määrin esimerkiksi erilaisia maustettuja paistoksia ja laatikoita. Perunalajikkeet soveltuvat eri tavoin erilaisiin käyttötarkoituksiin, johtuen lajikkeiden erilaisista keitto-ominaisuuksista.

Lajikkeen tärkein keitto-ominaisuus on jauhoisuus, joka puolestaan määräytyy hyvin pitkälle, mutta ei kuitenkaan täysin orjallisesti, lajikkeen tärkkelyspitoisuuden mukaan. Sellaiset lajikkeet, joilla on matala tärkkelyspitoisuus, ovat vetisiä tai kiinteämaltoisia, kun taas hyvin jauhoisilla lajikkeilla on lähes poikkeuksetta korkea tärkkelyspitoisuus. Lisäksi myöskin viljelypapa, varsinkin lannoitus, vaikuttaa jauhoisuuteen. Niukka typpilannoitus lisää jauhoisuutta, voimakas lisää vetisyyttä ja heikentää yleistä keittolaatua.

Lajikkeet voidaan jaotella niiden jauhoisuuden ja aikaisuuden perusteella käyttötarkoituksen mukaisiin ryhmiin. Se, kuinka montaa eri tyyppiä pitää viljelyssä, riippuu tietenkin omasta kiinnostuksesta. Minimivaihtoehto on se, että viljelee vain yhtä lajiketta.

Jos perunaa käytetään vain kesäaikaan, nopeasti satoa tuottava varhaispreruna on suositeltavin, parhaana vaihtoehtona Amazone, kuten edellä todettiin. Jos peruna käytetään pääasiallisesti syksyllä ja talvella ja halutaan vain yksi lajike, valinta riippuu omista makutottumuksista ja perunan käyttötavasta. Jos pitää kiinteämaltoisesta salaattiperunan tyyppisestä lajikkeesta, on Nicola paras valinta. Jos taas halajaa hieman jauhoisempaa lajiketta, jokin yleisperunoiden ryhmän lajikkeista on paras vaihtoehto.

Nimensä mukaisesti yleisperunat soveltuvat kohtalaisen hyvin kaikenlaisiin ruokiin. Varsinaisesti jauhoisiksi luokiteltavat Pito ja Puikula taas ovat moniin tarkoituksiin liian jauhoisia, mutta hyvät keittoperunat ja muusin niistä saa. Parasta uuniperunaa taas saa punakuorisesta Rosamundasta.

Lajikkeet poikkeavat toisistaan myös muilta ominaisuuksiltaan kuin jauhoisuutensa puolesta. Esimerkiksi mukulan muoto ja silmien syvyys vaikuttavat ratkaisevasti perunan käsiteltävyyteen. Tässä suhteessa on tapahtunut viime vuosina hyvää kehitystä, ja kaupan on lukuisia uusia matalasilmäisiä, pyöreänsoikeita tai soikeita lajikkeita. Esimerkiksi Matilda, Hertha, Sabina, Nicola ja Amazone ovat tällaisia lajikkeita.

Myöskin lajikkeiden raaka- ja keittotummumisominaisuuksissa on jonkin verran eroja. Nämä erot peittyvät kuitenkin usein vuodesta ja kasvuolosuhteista johtuviin eroihin. Esimerkiksi runsas typpilannoitus lisää ongelmia, runsas kaliumlannoitus vähentää niitä.

Taudinkestävyys takaa tuloksen

Lajikevalinnan tärkeimpiä perusteita on taudinkestävyys. Omatarveviljelyssä ei yleensä haluta panostaa kemialliseen taudintorjuntaan, jolloin taudinkestävyys nousee suureen arvoon. Tärkeimmät taudinkestävyydellä torjuttavat taudit ja tuholaiset ovat perunarutto, perunarupi ja peruna-ankeroinen.

Rutto on kautta aikojen ollut perunan ylivoimaisesti pahin vitsaus. Kotitarveviljelijän perunat loppuvat yleensä ruttokesien jälkeen hyvin lyhyeen. Sato jää pieneksi, kun rutto tappaa varsiston ennenaikaisesti. Varastoon korjattu sato taas mätänee mukularuton seurauksena. Ammattiviljelijä joutuu välttämättä ruiskuttamaan ruttoa vastaan, muuten viljelyn riski muodostuu kohtuuttoman suureksi. Omiksi tarpeiksi viljeltäessä hävikkiä voi kompensoida lisäämällä viljelyalaa. Varsinkaan maaseudulla peltoala ei yleensä ole rajoittava tekijä.

Lajikkeista ylivoimaisesti paras rutonkestävyys on Matildalla. Se on ainoa lajike, jota ylipäänsä voi suositella viljeltäväksi ilman ruttotuiskutusta. Kaikkien muiden lajikkeiden kanssa ottaa ruiskutuksista luopuessaan eriasteisen riskin. Matildakaan ei ole täysin immuuni rutolle, mutta vauriot jäävät yleensä pahimpinakin ruttovuosina vähäisiksi. Jonkin verran rutonkestäviä lajikkeita ovat Hertha ja Nicola. Viimeksi mainittu saa tosin varsistoon aika herkästi ruttoa, mutta mukulat ovat kestäviä mukularuttoa vastaan. Myöskin Rosamundalla ja takavuosien suosikkilajikkeella Rekordilla on hyvä kestävyys mukularuttoa vastaan.

Paitsi rutonkestävällä lajikkeella, ruttoa voi torjua myöskin oikealla viljelytekniikalla. Loppukesästä, kun ruttoa alkaa olla runsaasti varsistossa, varsien niitto ja poiskuljetus vähentää mukularuton vaaraa. Sadon kasvu tietysti keskeytyy, mutta penkissä jo olevat mukulat saattavat säästyä mukularutolta. Toisaalta suoraan pellolta ruokapöytään menevälle perunalle rutolla ei ole juuri merkitystä. Jos penkistä nousee ruttoisia mukuloita, ne voi heittää pois ja käyttää vain kelvolliset.

Myöskin peruna-ankeroista ja rupea voi torjua oikeilla lajikevalinnoilla. Ankeroinen on vanhojen perunamaiden, varsinkin kaupunkien vuokrapalstojen ongelma. Ankeroiset imeskelevät perunan juuria, jolloin kasvu jää heikoksi sato hyvin pieneksi. Jos tällaisessa paikassa ylipäätään täytyy perunaa viljellä, normaalia satoa saa ainoastaan ankeroisen- kestävästä lajikkeesta. Meillä viljelyssä olevista lajikkeista ankeroisenkestäviä ovat Hertha, Nicola, van Gogh ja Amazone.

Perunarupi on ainoastaan perunan ulkonäköä heikentävä tauti. Sitä esiintyy omatarveviljelyssä varsinkin sellaisissa paikoissa, jossa maahan on lisätty suuria määriä tuhkaa, jolloin maan pH on noussut ruven kehitykselle suotuisalle tasolle. Kuivuus on korkean pH:n ohella toinen rupisuutta lisäävä tekijä. Varsinkin kuivuus juhannusta seuraavina viikkoina mukulanmuodostuksen alussa on haitallista. Penkkien riittävä kastelu juhannuksesta heinäkuun puoliväliin yleensä torjuu pääosan ruvesta.

Perunaruvella ei ole ulkonäköhaitan lisäksi juuri muuta negatiivista vaikutusta perunan laatuun. Jos peruna kuoritaan ennen käyttöä, ei sen rupisuudella ole sanottavaa merkitystä. Rupisen perunan kuorintatappio on tietysti jonkin verran suurempi kuin ruvettoman ja kuorintatyö vaivalloisempaa. Lajikkeista Hertha, Sabina, Nicola ja Pito kestävät parhaiten rupea.

Vanhoista siemenkannoista eroon

Kotitarveperunaa viljellään edelleen hyvin paljon vanhoilla, kelvottomilla siemenerillä. Siemen voi olla niin vanhaa, että lajikenimikin on jo jäänyt unohduksiin. Usein myöskin monta lajiketta on sekoittunut, jolloin kasvustossa saattaa näkyä punaisia ja valkoisia kukkia sekaisin tai mukuloiden mallossa on värieroja. Vanhaa siementä käytettäessä perunan kasvu on myöskin usein hyvin kituliasta ja sato jää pieneksi. Todennäköisin syyllinen tällöin on virustauti.

Uusi, täysin tervekin siemen pysyy virustaudittomana vain 2-3 vuotta. Virustaudit pudottavat satotasoa viruslajista ja perunalajikkeesta riippuen 10-50 %. Talvella varastotaudit vievät loput, mitä kesäisten tautien jäljiltä jää jäljelle. Varastotaudit saavat alkunsa lähes yksinomaan sairaasta siemenperunasta. Kaikista edellämainituista vaivoista pääsee eroon uusimalla siemen parin vuoden välein.

Lajikevalinta on monesta kiinni

Kuten kaikesta edelläolevasta käy ilmi, omatarveviljelyn lajikevalinta riippuu loppujen lopuksi varsin monesta asiasta. Jos haluaa mahdollisimman hyvää viljelyvarmuutta, on mahdollisimman rutonkestävä lajike, varsinkin Matilda, suositeltava. Muun taudinkestävyyden suhteen lajikevalinta on tapauskohtainen. Jos esimerkiksi rupi on jatkuvasti ongelmana, kannattaa koettaa vaihtaa kestävämpään lajikkeeseen. Ruven- ja rutonkestävyys yhdistyvät parhaiten Nicolassa, Herthassa ja Pidossa.