Paavon Perunasivu

Sadonkorjuu on varmasti yksi tärkeimmistä vaiheista ruokaperunan viljelyssä. Siinähän perunan laatu voidaan pilata muutamassa sekunnissa ja samalla mitätöidä kaikki työ mitä hyvänlaatuisen sadon hyväksi siihen mennessä on tehty. Peruna on tunnetusti parhaimmillaan penkissä juuri ennen nostovannasta. Siitä eteenpäin kaikki on mukularaukoille yhtä alamäkeä.

Kolhut kuriin

Kolhiintuneisuus on perinteisesti ollut perunan pahin laatuvika. Sen osoittaa esimerkiksi vuoden 1984 perunasadosta K-kaupoissa tehty kuluttajatutkimus. Kolhut nimettiin rasti ruutuun -menetelmällä suoritetussa kyselyssä selvästi muita vikoja useammin perunan vaivaksi.

Kolhu voi olla joko pinnan rikkova avohaava tai salakavala, vain kuoren alapuolisen solukon rikkouma. Kolmas kolhutyyppi on kuoriutuminen, jota tapahtuu nostettaessa perunaa liian heikkokuorisena.

Kuluttajatutkimuksen tulos pitänee paikkansa erinomaisen hyvin vielä tänäkin päivänä. Perunan koko tuotantoketjussa on tehtävä kaikki mahdollinen kolhujen välttämiseksi. Nostotyön teknisesti oikea suorittaminen hellävaraisella ja oikein viritetyllä koneella on toinen puoli kolhujen torjuntaa. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin sellaisten edellytysten luominen, että hellävarainen nosto on yleensä millään virityksillä mahdollista.

Tätä viljelyteknistä puolta ei voi millään liikaa painottaa. Todelliset syyt kolhiutumiseen löytyvät lähes poikkeuksetta sieltä. Hyvissä oloissahan perunan nosto on aika simppeliä, mutta niiden hyvien olojen luominen on se taitoa vaativa laji.

Enimmät kolhut tojutaan suunnittelulla

Tulevan sadon kolhujen määrä lyödään useimmiten lukkoon jo viljelyn suunnitteluvaiheessa. Perunaa yritetään viljellä liian paljon ja osa joudutaan sijoittamaan lohkoille, joilla hellävaraiseen nostoon ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia. Liian hiesuisilla jäykillä mailla nostomaton kierroksia ja täristystä täytyy lisätä, jolloin perunat saavat myöskin automaattisesti enemmän kyytiä ja kolhuja. Jos perunalohkon vesitalous ei ole kunnossa, niinkuin valitettavan usein on asianlaita, noston onnistuminen on aivan arpapeliä. Märkinä syksyinä, joita meillä kyllä riittää, hellävaraisesta nostosta ei tällöin voi puhuakaan. Kysymys on vain siitä, saadaanko peruna yleensä ylös maasta. Myöskin pellon kivisyys on varma tae kolhujen määrän lisääntymiselle.

Liian suuri peruna-ala aiheuttaa myöskin sen, että osa sadosta joudutaan vääjäämättä nostamaan liian huonoissa sääoloissa. Ruokaperunan noston pitäisi olla suoritettu viimeistään syyskuun 20 päivän tienoilla. Siitä eteenpäin sekä lämpötila että kosteusolosuhteet käyvät useimpina syksyinä liian huonoiksi, jotta hellävarainen nosto voisi onnistua. Kylmä peruna kolhiutuu moninkertaisesti herkemmin lämpimään verrattuna. Ruokaperunaa saatetaan nostaa vielä lokakuulla iltapäivisin, kun aurinko on sulattanut yöllä jäätyneen penkinpinnan. Jos huomaa tekevänsä näin, voi kysyä itseltään, onko suunnittelupuolella mennyt jotakin pieleen.

Kun perunaa viljellään 10-15 vuotta yhtäjaksoisesti samalla lohkolla, mikä on meillä aivan tavanomaista, maan rakenne jauhautuu piloille ja maan vesitalous menee epäkuntoon. Maa tiivistyy ja tulee vuosi vuodelta herkemmäksi loppukesän sateille. Myös maan kuivatuksen puutteet tulevat monokulttuuripelloilla aikaa myöten näkyviin. Pelloille ilmestyy vuosi vuodelta isonevia silmäkkeitä, joihin nostokone uppoaa akselia myöten.

Perunamaan päisteet jäävät usein liian lyhyiksi ja perunat litistyvät penkissä monen metrin matkalta koneita käännettäessä. Monokultturipeltojen päisteet lisäksi tilttautuvat raskaiden koneiden painosta vuosien saatossa niin, että nostossa joka penkin päässä koneen läpi tulee pitkään pelkkää kokkaretta. Kovin lyhyiden lohkojen penkit taas ovat melkein pelkkää päistettä. Mitä enemmän nostokoneen tyhjennyksiä, sitä enemmän syntyy kolhuja.

Oikealla viljelytekniikalla aikaiseen nostoon

Moni kasvukauden aikainen viljelytoimenpide vaikuttaa nostotyön onnistumismahdollisuuksiin. Ennen muuta täytyisi tehdä kaikki mahdollinen tuleentumisen ja sadonkorjuun aloituksen aikaistamiseksi. Mitä suurempi osa perunasta päästään nostamaan kuivissa, lämpimissä oloissa, mieluiten jo elokuun puolella, sitä vähemmän kolhuja. Aikaisilla lajikkeilla ja siemenen idätyksellä on tähän asiaan erittäin merkittävä vaikutus. Myöskin aikaisin, jo ennen mukulanmuodostusvaihetta aloitettu sadetus jouduttaa tuleentumista. Tuleentuneiden perunoiden nosto elokuun lopulla lämpimissä kuivissa oloissa on toista ja muuta kuin syyskuun lopun kurasäissä räpeltäminen.

Runsas typpilannoitus myöhästyttää tuleentumista ja siirtää nostoa myöhäisempään. Ylenmäärin typpeä saaneen perunakasvuston mukulat myöskin mustelmoituvat herkästi. Runsas kaliumlannoitus puolestaan vahvistaa mukulan solukkoja rikkoutumista ja mustelmoitumista vastaan. Varsinkin monokulttuuripelloilla maan kaliumvarat on usein kulutettu tyystin loppuun ja perunasato on saatettu hyvin kolhunaraksi.

Myöskin rikkaruohoisuus lisää kolhiintumista. Varsinkin juolavehnä ja monokulttuurissa yleistyvät valvatti ja pähkämö tukkivat helposti nostokoneen ja pakottavat kierrosten lisäämiseen ja nykivään ajoon.

Entä varsiston hävitys ?

Varsiston hävityksen tarpeellisuudesta on käyty kädenvääntöä iät ja ajat. Siitä perinteisistä ajattelusta, että varsisto pitäisi hävittää kolme viikkoa ennen nostoa, jotta kuori ehtisi vahvistua, on luovuttu. Varsiston hävitykseen jouduttaisiin aivan liian aikaisin ja sadonmuodostus katkeaisi kesken. Nykyisen suuntauksen mukaan pyritään sensijaan lajikevalinnalla, idätyksellä, oikealla sadetustekniikalla ja kohtuullisella lannoituksella aikaistamaan tuleentumista niin, että päästään luontaisesti tuleentuneen hyväkuorisen perunan nostoon hyvien säiden vallitessa.

Perinteisen varsistonhävitysideologian tilalle on kuitenkin syntynyt uusi, joka loppujen lopuksi puoltaa varsiston hävitystä entistä pontevammin ja paremmin perustein. Varsisto kannattaa poistaa nostotyön helpottamiseksi. Nostokoneen varsienerottelulaitteisto aiheuttaa huomattavan osan perunan kolhuista. Kun varsisto poistetaan niin paljon ennen nostoa (parista päivästä yli viikkoon, vasiston vahvuudesta riippuen), että varret ehtivät kuivettua, koko varsienerottelukoneisto käy tarpeettomaksi eikä kolhi perunaa. Kun varsisto on poissa, perunoita suojaavan mullan säätely nostomatolla niin, että sitä riittää aivan maton yläosaan asti, on helppoa ja perunoiden kulkureitin vaarallisin vaihe on hallinnassa. Kun varsisto on hävitetty, perunan kulku nostokoneen läpi on kaikin tavoin paremmin hallinnassa.

Varret pois mukularuton uhatessa

Mukularutolle arkojen lajikkeiden varsisto kannattaa hävittää aina, ja kemiallisesti. Niin pieni ruttoisuus varsistossa, että sitä ei juuri silmin havaitse, riittää saastuttamaan aran lajikkeen mukulasadon nostossa. Mukulat joutuvat suoraan kontaktiin ruttoisen varsiston kanssa ja vahinko on tapahtunut hetkessä. Vielä varastoon vietäessä virheettömän näköisiä perunoita ajetaan syksy syksyn jälkeen joitakin viikkoja myöhemmin kaatopaikalle tai parhaassa tapauksessa tärkkitehtaalle. Vakavia epäonnistumisia on tapahtunut nyt jatkuvasti niin monen vuoden ajan, että varsiston hävittämisestä mukularuton torjumiseksi olisi jo syytä tulla jokasyksyinen rutiini, josta ei tingitä.

Periaatteena mukularuton torjumiseksi suoritettavassa varsiston hävityksessä on, että kun kaikki vihreä on kuollut penkin päältä, myöskin ruttosaastunta on kuollut ja nosto on turvallista. Jos kasvusto on pitkälle tuleentunut tai lajikkeella on pieni varsisto, se tapahtuu viikossa ruiskutuksesta. Pelkkä varsiston murskaus ei tässä yhteydessä mitenkään riitä. Mukularutto saattaa jopa lisääntyä mekaaninta varsiston hävityksen seurauksena. Pienillä kotipalstoilla ruttoiset varret kannattaa nyhtää ja kuljettaa pois pellolta. Sen jälkeen noston voi suorittaa parin päivän päästä.

Varsiston hävitykseen ei kannata rynnätä heti, kun ensimmäisiä ruton merkkejä alkaa ilmetä kasvustossa. Sadonmuodostus keskeytyy muuten kohtuuttoman aikaisin. Jo penkissä tapahtuvaa mukulasaastuntaa voi välttää siirtymällä 80 sentin riviväliin, jolloin mukuloiden päälle pystyy multaamaan isommman, tauti-itiöiden kulkua rajoittavan penkin. Istutussyvyyttä kannattaa myöskin varsinkin keveillä mailla usein lisätä jonkin verran. Oikealla lajikevalinnalla ja lajikkeen taudinarkuuden ja kesän sääolojen mukaan mitoitetulla kemiallisella rutontorjunnalla kasvusto voidaan pitää syksyyn asti niin rutottomana, että liian aikaiseen, sadonmuodostusta heikentävään varsiston hävitykseen ei tarvitse ryhtyä.

Nostotapahtuma

Kun oikealla viljelytekniikalla on luotu hyvät olosuhteet, itse noston pystyy suorittamaan hieman liioitellen vaikka silmät sidottuina. Nostossa suurin osa kolhuista syntyy nostomatolla. Suojaavan mullan täytyisi seurata mukuloita aivan seulamaton yläreunaan asti. Maton kulkunopeus ja täristykset tulisi säätää niin pieneksi kuin mahdollista. Ideaalitilanteessa matto liikkuu taaksepäin samalla nopeudella kuin kone eteenpäin, jolloin kone nostaa perunanpenkin ylöspäin, mutta ei siirrä sitä lainkaan nostomaton suunnassa.

Jos perunanviljely suoritetaan edelläesitettyjen terveiden periaatteiden mukaan oikealla viljelytekniikalla, suoraan lavalle nostava nostokone käy mahdolliseksi ja suotavaksi. Kolhuja aiheuttavat erottelulaitteistot on siinä vähennetty tarpeettomina minimiin. Periaatteessa perunapenkki vain nostetaan pellosta kuormaan ja matkalla multa erotetaan seulamatolla erilleen. Kone on kaksirivinen, joten nostotyö on myöskin puolta nopeampaa.

Oleellinen seikka on, että käsinvalinnasta on kokonaan luovuttu. Meikäläinen peruna onkin perinteisesti poimittu liiankin puhtaaksi ja tehty pellolla tarpeetonta työtä. Tapa on peräisin auma- ja tupakellariajoilta. Nykyaikaisissa pakkotuuletuksella toimivissa varastoissa perunan seassa voi aivan hyvin olla kuivaneita varrenpätkiä, jokin multakokkare, vanha siemenperuna, kivi tai jopa jokunen tyvimätäinen tai ruttoinen mukula. Käsivalintatarvetta vähentää myöskin se, että terveiden siemenkantojen ansiosta tautisia perunoita ei nostossa juuri näe.

Kokonaisuuden kannalta on edullisinta hoitaa kolhut, samoin kuin kokkareetkin, oikealla viljelytekniikalla. Laatu paranee ja työntarve vähenee ratkaisevasti. Perunan laatua voidaan täten edelleen parantaa jo nykyisellään hyvältä eurotasolta ja lisätä siten kotimaisen perunan laatukilpailukykyä. Parhaimmillaan voidaan päästä vähenevien työkustannusten ja nostotyön tehostumisen ansiosta myöskin huomattaviin kustannussäästöihin.