Näinä EY-neuvottelujen aikoina on muotia maalailla maataloutemme selviytymismahdollisuuksista mahdollisimman synkkiä kuvia. Nykyistä menoa alamme kohta itsekin uskoa puheisiimme ja meiltä menee kokonaan usko itseemme. Ainakaan perunan osalta ei säkkiin pukeutumiseen kuitenkaan ole mitään aihetta. Perunalla on nimittäin näillä raukoilla rajoillakin aivan riittävästi satopotentiaalia, jotta pärjäämme kilpailussa kenen kanssa tahansa.

Todisteeksi tälle väitteelle on kuviossa 1. K-ryhmän koetilan perunakokeiden keskisatoja viime vuosilta. Kokeissa on päästy parhailla lajikkeilla säännöllisesti noin 60 tonnin hehtaarisatoihin, parhaimmillaan lähes 70 tonniin. Vain vuonna 1987 on kesän kylmyys ja hallat rajoittaneet perunan kasvua. Bintjekin, joka on satoisimpia käytännön viljelyssä olevista lajikkeistamme, on antanut keskimäärin yli 50 tonnia hehtaarilta.

Rutto on laskenut satotasoa 1988 ja 1990 ja kuivuus 1992. Tulokset on puhdistettu laskennallisesti niin sanotusta reunavaikutuksesta, joka aina nostaa koeruutujen satoja käytännön viljelyyn verrattuna.

Kasvutekijät kuntoon

Perunan näinkin hyvälle satopotentiaalille meidän oloissamme on selvät syynsä. Ensinnäkin peruna reagoi pitkään kesäpäivään runsaalla varrenmuodostuksella. Näin peruna luo vähällä vaivalla sadonmuodostuksen kannalta optimaalisen yhteyttämiskoneiston. Typpeäkin kuluu varsiston kasvuun ja ylläpitoon vain murto-osa siitä, mitä peruna eteläisemmillä mailla tarvitsee. Toiseksi, vaikka auringon säteily ei ole meillä yhtä intensiivistä kuin etelässä, yöttömän yön ansiosta kasvien yhteyttäminen jatkuu pitempään ja määrä korvaa näin laatua. Ja lämmön suhteen peruna taas ei ole kovin vaativainen. Jos vain hallat eivät keskeytä kasvua, meikäläiset lämmöt ovat aivan riittäviä hyvälle sadonmuodostukselle.

Aukko käytännön viljelyn 20 tonnin satotason ja lajikekokeiden jopa 70 tonnin maksimisadon välillä koostuu pikku eroista viljelytekniikassa. Käytännön viljelyn viljelytekniikkaa täytyisi ja myöskin voidaan parantaa lahjikekokeissa käytetyn tasolle. Jokainen heikennys kasvutekijöissä vie siivun sadosta (vrt. kuvio 2). Mitään oikotietä, yksittäistä ihmelääkettä, superlajiketta tai ihmehiventä, ei huippusadon saavuttamiseen ole.

Seuraavassa käsitellään niitä seikkoja, joissa lajikekokeiden viljelytekniikka poikkeaa edukseen käytännön viljelyyn nähden.

Peruna oikeille maalajeille

Kasvupaikan valinta ja oikea muokkaus ovat onnistuneen viljelyn perusedellytyksiä. Kun tilan peruna-alaa yritetään kasvattaa mahdollisimman suureksi, mikä sinänsä on kustannussäästöjen kannalta perusteltua, peruna laitetaan kasvamaan myöskin sille sopimattomille paikoille. Jäykillä mailla muokkaus jää usein liian matalaksi ja peruna joutuu kasvamaan aivan liian kovassa ympäristössä. Viljelyyn otetaan myös sellaisa lohkoja, joiden vesitalous ei ole kunnossa. Märkinä syksyinä peruna jää tällaisilta lohkoilta kokonaan nostamatta tai sitten huonoissa oloissa nostettu peruna on laadultaan kelvotonta.

Hyvilläkin perunalohkoilla on usein maalajivaihtelujen vuoksi tai sarkojen päissä tallauksen johdosta tiiviitä paikkoja, joissa muokkaus jää tehottomaksi ja perunan kasvu kärsii. Perunaseitti iskee tällaisilla paikoilla herkästi ja täydentää tuhon. Perunakokeissa koepaikaksi valitaan aina parasta hikevää hietamaata ja muokkaus suoritetaan tehokkaasti vaakatasojyrsimellä 18-20 sentin syvyyteen. Niinpä sopimattoman maalajin ja muokkauksen aiheuttamia ongelmia ei lajikekokeissa ole lainkaan.

Viljelykierto kunniaan

Vuoroviljely on lähes tuntematon käsite meikäläisessä perunanviljelyssä. Erikoistuneella kymmenen hehtaarin tilalla viljellään kaksitoista hehtaaria perunaa. Yksipuolisessa perunan viljelyssä maan rakenne jauhetaan aikaa myöten vääjäämättä piloille. Perunalle sopivilla hietamailla heikkeneminen on hidasta, mutta vähänkin heikommat lohkot menevät nopeasti käyttökelvottomiksi. Myöskin perunan taudit, varsinkin seitti ja perunarupi, lisääntyvät. Samoin lisääntyvät vaikeasti torjuttavat kestorikkakasvit, kuten pähkämö ja valvatti. Ulkomaisten tutkimusten mukaan myöskin maaperän mikrobistossa tapahtuu perunan monokulttuurissa haitallisia muutoksia. Kaiken kaikkiaan monokulttuurin arvioidaan heikentävän satotasoa parikymmentä prosenttia.

Monokulttuurin haitallinen vaikutus on jäänyt suurimmaksi osaksi homiotta, koska viimeisen viidentoista vuoden aikana, jolloin viljelyn yksipuolistuminen on tapahtunut, muun viljelytekniikan kehittyminen on peittänyt tämän negatiivisen kehityssuunnan. Lajikekokeissa peruna on samalla lohkolla kerran viidessä vuodessa, joten yksipuolisen perunanviljelyn ongelmat on niissä kokonaan eliminoitu.

Lannoitus parantaa laatua

Lannoitusta on takavuosina käytetty lähes ainoana lääkkeenä huonoihin satoihin. Huvittavaa kyllä lannoituksen tehostamisella voidaan vaikuttaa satotasoon nykyisellään vain vähän. Typpi on ainoa ravinne, jolla satoa voidaan oleellisesti kasvattaa. Sen käyttömäärän lisääminen nykyiseltä korkeintaan 70-80 kilon tasolta hehtaarille ei kuitenkaan ole ruokaperunan tuotannossa mahdollista. Tätä suuremmilla typpimäärillä kasvusto ei ehdi tuleentua riittävästi ennen perunan nostoa ja laatu kärsii ratkaisevasti. Isompia typpimääriä voi hyödyntää vain tärkkelysperunan tuotannossa, jossa satoa voi yrittää kasvattaa osittain vielä syyskuulla.

Lannoituksen kehittämisestä saadaankin tällä hetkellä hyötyä pääasiassa laadullisella puolella. Yksipuolisen perunanviljelyn seurauksena maasta häviää kalium, kalsiun ja magnesium ja runsaan fosforilannoituksen seurauksena monokultturipeltojen fosforitaso on noussut tarpeettoman korkeaksi. Tästä aiheutuu ongelmia ruoka- ja ruokateollisuusperunan laadulle. Lajikekokeissa typpeä annetaan vain 60 kiloa hehtaarille sijoitettuna, mikä sekin osoittaa, että huippusadot eivät ole ainakaan lannoituksesta kiinni.

Myöskin rikkaruohojen torjunnan puutteet vievät oman pienen siivunsa perunan satopotentiaalista. Ammattiviljelijä onnistuu toki normaalisti kertarikkakasvien torjunnassa mallikkaasti. Ongelmia syntyy pääasiassa edellämainituilla monokulttuuripelloilla vaikeiden kestorikkakasvien kanssa. Myöskin torjunnan oikea-aikaisuuden kanssa on userin ongelmia ja torjunta-aine aiheuttaa kasvin satoa pienentävää polttovioitusta.

Idätys ja sadetus lapsipuolen asemassa

Idätyksen nostaminen uudelleen kunniaan olisi yksi merkittävimmistä parannuksista perunanviljelyssä. Perunan sadonmuodostus alkaa idättämättömällä perunalla vasta kuukauden sen jälkeen, kun säteily on maksimissaan (Kuvio 3). Idätyksellä sadonmuodostusta voidaan aikaistaa 2-3 viikkoa. Kasvurytmin aikaistamisen seurauksena sadon tuleentuminen aikaistuu ja myöskin lannoituksen suhteen tullaan tällöin uuteen tilanteeseen. Varsinkin aikaisilla lajikkeilla kasvustoa voidaan pitää typpilannoitusta lisäämällä yllä pidempään ja lisätä näin satoisuutta.

Hyvällä idätyksellä sadon määrää voidaan lisätä ehkä 15 %, yhdessä typpilannoituksen lisäyksen kanssa vielä enemmän. Lajikekokeiden siemeniä idätetään valossa kolme viikkoa. Lämpimään maahan istutettuna kasvuunlähtö on räjähdysmäistä ja peruna tulee pintaan jopa yhdeksässä päivässä.

Sadetus täytyisi idätyksen ohella nostaa ehdottomasti kunniaan, jos aiotaan pärjätä. Vettähän meillä on aivan virtanaan, ja sen siirtäminen oikeaan paikkaan on yleensä vain järjestelykysymys. Sadetusasiassa tulee pelkistettynä esiin se, mistä kaikessa viljelytekniikan kehittämisessä oikein pohimmiltaan on kysymys. Parempaan tulokseen pääseminen nimittäin edellyttää aina jonkinasteista taloudellista panostusta, jonka pitäisi sitten maksaa itsensä aikaa myöten takaisin parempana tuloksena. Vaikka yleisesti tiedetään, että perunalta puuttuu rutosti vettä kesän aikana ja sadetus antaa keskimäärin parinkymmenen prosentin sadonlisän, sadetuslaitteisto on kertahankintana niin iso investointi, että siihen ei ole rohkeutta. Vaikka se maksaisi itsensä takaisin parhaimmillaan parissa vuodessa.

Lajikekokeita ei sadeteta, ja vaikka kokeet ovatkin yleensä hikevillä lohkoilla, antaisi lisävesi varmasti sadonlisää myös niissä.

Satoisa lajike ja terve siemen

Lajikkeen nimeen vannominen on ollut viime aikoina suurta huutoa. Hyvä lajikekaan ei kuitenkaan yksistään pysty perunanviljelyämme pelastamaan. Kokeiden parhaat lajikkeet ovat olleet yli kymmenen prosenttia Bintjeä satoisampia. Toisaalta meillä jo viljelyssä olevat lajikkeet ovat aivan uusimpia tulokkaita lukuunottamatta keskimäärin 10-15 prosenttia Bintjeä heikompia. Joten uusilla huippulajikkeilla satomääriä voidaan nostaa yli kaksikymmentä prosenttia nykyisestä, sinänsä merkittävä parannus sekin.

Taudit pudottivat takavuosina satotasoa enemmän kuin mikään muu tekijä. Suurin osa perunan taudeista kulkeutuu siemenperunan mukana. Nykyään on runsaasti tarjolla viruksista ja muistakin siemenlevintäisistä taudeista vapaata siementä. Kuitenkin samaa siemenerää viljellään tilalla vieläkin usein liian pitkään, jolloin erä ehtii sairastua virustauteihin ja sadontuottokyky heikkenee.

Siemenlevintäisten virustautien ohella perunaseitti ja rutto laskevat satotasoa. Rutto voidaan torjua kestävillä lajikkeilla ja ruiskutuksilla, mutta seitin torjunta on monimutkaisempaa ja riippuu sarjasta viljelyteknisiä toimia. Juuri edellämainitut viljelytekniset parannukset, kuten idätys, vuoroviljely, oikea muokkaus ja kasvupaikka ovat osasia seitin torjunnassa.

Kaikki perunan taudit yhteensä heikentäneveät satotasoa vielä nykyäänkin ehkä jopa parikymmentä prosenttia. Lajikekokeissa käytetään virusvapaata, täysin tervettä siementä. Perunaseittiä ei yleensä juuri esiinny. Sen sijaan rutto on heikentänyt joinakin vuosina satoisuutta, kun ruton torjunta on ollut tarkoituksella niukkaa tai sitä ei ole suoritettu ollenkaan.

Syyntakeeton hallaan

Viljelyalueella on myöskin jonkin verran vaikutusta satoisuuteen. Kyse on tällöin nimenomaan hallan vaikutuksesta. Hallanaroilla alueilla satotaso jää vääjäämättä keskimäärin selvästi heikommaksi kuin Hahkialassa, jossa haitallisia halloja sattuu perunan kasvukauden aikana varsin harvoin. Myöskin vuodella on meidän oloissamme merkitystä. Vaikka satotaso niin sanottuna "normaalivuonna" onkin aivan eurotasoa, niin pohjoinen sijainti lisää vääjäämättä viljelyn riskialttiutta. Normaalia selvästi kylmempänä hallaisena kesänä sato jää heikohkoksi. Sateisina kesinä taas peruna kyllä saattaa kasvaa suhteellisen normaalisti, mutta jää syksyllä nostamatta monokulttuurin pilaamilta pelloilta. Lajikekokeissa käytetyillä lohkoilla märkyyden aiheuttamia ongelmia ei ole.

Ja eikun viljelyä kehittämään

Näin se käy. Pienistä paloista koostuu se kokonaiskakku joka useimmilta jää syömättä. Monet ammattitaitoiset viljelijät toki korjaavat jo nyt yli neljänkymmenen tonnin hehtaarisatoja. Heillä on yleensä onni omistaa perunalle hyvin soveltuvia hietamaita, jotka ovat toistaiseksi kestäneet monokulttuurin rasitukset. He ymmärtävät yleensä terveen siemenen merkityksen ja maanmuokkaus- ja lannoitusasiat ovat kohtuullisen hyvin hanskassa. Jotkut pääsevät jo nauttimaan perunan idätyksenkin tuomista eduista ja jotkut vielä harvemmat kunnollisesta sadetuksesta. He ovat jo nyt varmuudella menestyjiä, joita mitkään heilahtelut eivät kaada.

Tämänkään tason ei kuitenkaan saisi olla kuin välitavoite. Hollannissa suomalaisten huippuviljelijöiden satoja korjaa keskiarvoviljelijä. Eurosatojakin vedettäessä on muistettava, että viljelyn kiinteät kustannukset ovat meillä tilakoon pienuuden johdosta kohtuuttoman suuret. Sadetuslaitteiston hankkiminen meikäläiselle jopa alle kymmenen hehtaarin perunatilalle on ymmärrettävästi huomattavasti kannattamattomampaa kuin jollekin saksalaiselle viidenkymmenen hehtaarin tilalle.

Lisämaan hankkiminen alkaa ehkä taas käydä mahdolliseksi maan hinnan romahdettua ja maatalouden rakennemuutoksen edetessä. Sopivien perunamainen vuokraaminen tai vaihtaminen ovat myöskin varteenotettavia vaihtoehtoja. Viljelypinta-alan suureneminen pienentää aikaa myöten viljelyn kiinteitä kustannuksia ja antaa samalla mahdollisuuden tuiki tärkeään vuoroviljelyyn. Se yhdessä edellämainittujen viljelyn kehittämistoimien kanssa luo pohjan menestymiselle. Nyt onkin pohjimmiltaan kyse siitä, kuka uskoo tulevaisuuteen ja uskaltaa lähteä määrätietoisesti kehittämään viljelyä.