Ahvenniemi, P.Maatilan Pirkka 1996(2):6-10

Siemenperunamarkkinat villiintyvät?

EU:hun liittymisen jälkeisessä uudessa tilanteessa myöskin perunan tuotannossa moni asia on muuttunut ehkä pysyvästikin. Ruokaperunan hinta on, oman kotimaisen ylituotannon avittamana, romahtanut alle 70 pennin tasolle. Vaikka perunanviljelyn kansallinen tuki korjaakin jonkin verran tilannetta, viljelyn kannattavuus on pudonnut kyseenalaisen heikoksi. Perunatuloa on vaikea saada riittämään edes viljelykustannusten katteeksi, puhumattakaan siitä, että jäljelle jäisi kovin suuria rahoja viljelijän työpalkkaan.

Myöskin siemenperunarintamalla on tapahtunut paljon ja nopeasti. Siemenen uusimisvelvoite kansallisen tuen saamisen ehtona, Tyrnävän seudun julistaminen EU:n High grade -alueeksi, uudet siemenkauppiaat ja lajikkeet sekä edellämainittu ruokaperunan hinnan romahtaminen pakottavat uusiin arviointeihin. Miten tätä siemenasiaa olisi oikein hoidettava, kun sillä näyttää kuitenkin olevan entistä keskeisempi rooli perunan tuotannossa?

Siemenen uusiminen

Ruokaperunan kansallisen tuen saamisen ehdoksi on asetettu siemenen riittävä uusiminen. Eli ruokaperunatuotantoon käytettävän siemenen tulee olla siemeksi tuotettua virallisesti tarkastettua siementä tai siitä korkeintaan kerran tilalla lisättyä. Vuonna 1997 tämä vaatimus on ehdoton mutta tänä keväänä voi vielä käyttää vanhempiakin siemeneriä, jos ne on rengasmätätarkastettu.

Tässä siemenen uusimisvelvoitteessa ei sinänsä ole mitään kovin kummallista. Siinä vain lähestytään pieni askel kohti kansainvälistä käytäntöä. Länsi-Euroopan suurissa perunanviljelymaissahan siementä uusitaan vielä huomattavasti tiuhempaan. Esimerkiksi Hollannissa kaikki peruna viljellään joka vuosi uudella siemenellä.

Käytännössä useimmat ammattiviljelijät ovat jo pitkään uusineet siementä säännöllisesti vähintään siinä määrin kuin siemenen uusimisvelvoite edellyttää. Virustaudit iskeytyvät niin ärhäkästi perunaan, että yli kahta kasvukautta siemenerä ei yleensä selviydy tilalla ilman huomattavaa satotason heikkenemistä. Siemenen uusimisvelvoite pakottaa myöskin ne tuottajat, jotka eivät vielä ole aivan sisäistäneet siemenen uusimisen merkitystä, muiden kanssa samaan ruotuun.

Siemenlohko joka tilalle

Siemenen uusimisvelvoite myöskin kohdistaa huomion terveellä tavalla siemenperunaan ja siihen, miten omaa siementä tulisi tilalla hoitaa. Liian useinhan uusi siemen on liitetty enemmän tai vähemmän epämääräisesti muun perunantuotannon osaksi. Siementä on saatettu ostaa vuosittain suuriakin määriä, mutta seuraavan vuoden siemeneksi on kuitenkin käytetty kaikki edellisen sadon myytäväksi kelpaamaton pikkuperuna. Uusi siemen on kuitenkin, nykyisillä siemenhinnoilla, niin arvokasta tavaraa, että sillä ei juuri kannata ruokaperunaa tuottaa, vaan se on edullisinta viljellä tilalla mahdollisimman kokonaan siemenperunaksi.

Tilan oma siemenviljely onkin nyt avainasemassa. Uutta siementä kannattaa hankkia sellainen määrä, 400-500 kg ruokaperunahehtaaria kohti, että sato riittää seuraavana vuonna koko ruokaperuna-alalle. Uusi siemen viljellään erillään muusta perunasta, mahdollisimman pitkälle siemenperunan tuotannon ehdoilla. Oheinen Siemenhuollon Huoneentaulu kertoo, miten se käytännössä tapahtuu.

Kaikki siemen ostosiementä - utopiaako?

Kokonaan toinen asia on sitten edelläkuvatun toimintamallin perimmäinen järkevyys. Ruoka- ja ruokateollisuusperuna viljellään meillä lähes kaikkialla lähes jatkuvassa monokulttuurissa ja voimakkaasti tietyille tuotantoalueille keskittyneenä. Lisäksi siemenperunat joudutaan yleensä käsittelemään samoilla koneilla ja varastoimaan samoissa tiloissa kuin tilan muu peruna. Kirvojen ja koneiden välityksellä leviävät virustaudit tarttuvat herkästi ja harmaahilse, viime vuosien muotitauti, leviää varastossa tuuletusilman mukana.

Voikin kysyä, olisiko sittenkin kokonaisuuden kannalta parasta kehittää järjestelmä, jossa siemen vaihdetaan joka vuosi kokonaan? Ruokaperunan viljelijä voisi silloin keskittyä ruokaperunan viljelemiseen ja siemen tuotettaisiin sellaisilla tiloilla, jossa on mahdollisuudet kunnollisiin viljelykiertoihin, eristysetäisyyksiin ja hygieniaan.

Nykyisillä hintasuhteilla, kun ruokaperuna on puoli-ilmaista ja siemen maksaa maltaita, siemenen uusiminen kokonaan joka vuosi ei ole mitenkään mahdollista. Siemenkustannushan veisi puolet ruokaperunasta saatavista bruttotuloista. Voi olla, että kohtuullisen hintaista käyttösiementä ei ala löytyä muuten kuin kovan hintakilpailun kautta. Se ehkä edellyttää käyttösiemenen tuotannon painopisteen siirtymistä huomattavasti etelään päin nykyisestä. Kun vilkaisee Euroopan karttaa, huomaa helposti, että koko Suomi on erinomaista siementuotantoaluetta. Jos kerran muutaman tuhat kilometriä etelämmässä sijaitseva Hollanti voi olla maailman suurin siemenperunan tuottaja!

Siemenperunan tuottaminen ei poikkea vaatimuksiltaan niin ratkaisevasti ruokaperunasta, että sen hinnan pitäisi olla moninkertainen. Kun siementuotannossa bruttotulot alkavat nousta yli viidenkymmeneen tuhanteen hehtaarilta, kyse ei ole enää siemenhuollosta vaan halusta äkkirikastua. Kohtuullisilla, jollakin tavoin ruokaperunan hintatasoon kytketyillä siemenperunan tuottajahinnoilla ruokaperunan viljelijöille pystyttäisiin tarjoamaan käyttösiemen niin edullisesti, että oman siemenlisäyksen kanssa ei kannattaisi vaivotella. Luulisi, että nykyisessä tilanteessa, jossa viljelyn jatkaminen on monella valinkauhassa, siemenperunan tuottamisesta kiinnostuneita viljelijöitä löytyisi myöskin eteläisemmistä osista maata.

Laatu edelleen avainasemassa

Siemenperunan laatuun kannattaa kiinnittä jatkossakin mitä suurimmassa määrin huomiota. Suurin osa kaupan olevasta siemenestä myydään luokassa A ja kutsutaan sertifioiduksi siemeneksi. Sertifioituna siemenenä myytävät eri erät voivat kuitenkin poiketa aivan ratkaisevasti toisistaan todelliselta polveutumiseltaan. A-siemen voi olla kuudetta avomaasukupolvea, jos koko mahdollinen tuotantoketju kolmen perussiemensukupolven kautta on käytetty hyväksi. Parhaimmillaan A-luokan siemen saattaa olla kolmannen avomaavuoden satoa, jolloin se on todellisuudessa polveutumiseltaan Siemenperunakeskuksen tuottamaa perussiemenen ensimmäistä sukupolvea, E1:tä, joka myydään A-luokassa. On ymmärrettävää, että kyseisten A-luokan erien välillä saattaa olla aikamoinen laatuero.

Varsinkin tyvimädän torjunnassa siemenen todellinen ikä eli avomaasukupolvien määrä on täysin ratkaisevaa. Piilevä tyvimätä lisääntyy nopeasti sukupolvien myötä, eikä sitä pystytä pitämään kurissa siementuotannon tarkastuksilla. Virustautien suhteen siemenperunan testaukset antavat yleensä varsin oikean kuvan erien terveydentilasta, ja sukupolvien lukumäärä sinänsä ei ole aivan yhtä ratkaisevaa. Polveutumiseltaan mahdollisimman nuoren siemenen käyttö ei kuitenkaan ole virustautienkaan torjunnassa ainakaan mitenkään haitaksi. Siemenperunan myyjältä kannattaakin aina tarkastaa, kuinka monta vuotta kyseistä siemenerää on viljelty. Se kertoo kaikkein parhaiten, millainen tautipotentiaali erässä on odotettavissa.

Avaako uusi lajike tien autuuteen?

Siemenperunakaupan oleelliseksi osaksi on muodostunut siemenen myyminen uuden lajikenimen avulla. Viljelijöiden kiinostus uusiin lajikkeisiin on ymmärrettävää, täytyisihän satoa saada lisää kun perunan hinta on matala. Ja voihan uudella lajikkeella aina saada ainakin hetkellistä kilpailuetua. Tuntuu kuitenkin, että lajikkeiden erinomaisuutta vakuutellaan joskus hyvin kevein perustein.

Esimerkiksi puheet jonkin uuden lajikkeen huimista sadoista ovat yleensä aika katteettomia. Kun jokin huhujen mukaan hurjia satoja tuottanut lajike laitetaan samaan lajikekokeeseen esimerkiksi Bintjen kanssa, kuten virallisissa lajikekokeissa tapahtuu, satoero uuden lajikkeen hyväksi kuivuu yleensä aika lailla kokoon, korkeintaan muutamaan prosenttiin (Kuvio). Rahaksi muutettuna hyöty on vähäinen eikä yleensä missään suhteessa uuden lajikkeen siemenen hankintahinnan kanssa.

Toinen lajiketilanteen ryöstäytymisen huono puoli on perunan laadun heikkeneminen. Tämä on ehkä hieman yllättävä väite, sillä juuri laadun parantamista yhdessä paremman viljelyvarmuuden kanssa on perinteisesti pidetty perunanjalostuksen keskeinenä työsarkana. Uusien lajikkeiden markkinoille tuomisella näyttää kuitenkin olevan niin kiire, että lajikkkeiden viljelyarvo ja laatu meidän oloissamme kasvatettuna jää heikosti tutkituksi ja lähinnä lajikkeen omistajan vakuuttelujen varaan. Viralliset lajikekokeetkin ovat nykyään vain kahden vuoden mittaiset ja lajikeluetteloon hyväksyminen vaikuttaa lähes pelkältä muodollisuudelta. Mikä tahansa vesiperuna tuntuu kelpaavan.

Nykyisinä vapaina EU-aikoina on jopa mahdollista kaupata meillä täysin tuntemattoman ja kokeilemattoman lajikkeen ulkoa tuotua siementä ja myydä siitä saatavaa satoa ruokaperunaksi. Voi vain kysyä, missä on tällaisessa tapauksessa kuluttajansuoja, niin viljelijän kuin loppukäyttäjänkin. Tuntuu, että lajikkeiden paremmuus määritetään nykyään enemmän naistenlehtien palstoilla kuin virallisissa lajikekokeissa.

Jo paikkansa vakiinnuttaneet lajikkeet, joiden hyvät puolet tunnetaan ja huonot puolet hallitaan oikealla viljelytekniikalla kuitenkin loppujen lopuksi pitävät tätä meikäläistä ruokaperunan tuotantoa pystyssä. Poikkeuksetta jokaisella lajikkeella on oma "jujunsa", jolla viljely saadaan onnistumaan. Näiden niksien selvittäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on viljelyn onnistumisen kannalta täysin oleellista. Muuten viljelijä joutuu toimimaan vastoin tahtoaan koekaniinina ja erehdysten lopullisena maksumiehenä.

Palaa