Perunaseitin torjunta

      

 

 

 

Nämä perunaseitin torjuntaohjeet ovat syntyneet perunanviljelyalan yritysten, tutkimuksen ja neuvonnan yhteisvoimin, Helsingin yliopiston Soveltavan biologian laitoksella vuosina 2003-2006 suoritettujen seittitutkimusten perusteella. Hanketyöryhmä on kokoontunut seitsemän kertaa keskustelemaan tuloksista ja työstämään niitä ohjeistuksen muotoon. Ohjeet on tarkoitettu koko peruna-alan käyttöön.

Sivusto sisältää sekä varsinaiset perunaseitin torjuntaohjeet, jotka kiteytyvät seitintorjunnan seitsemään käskyyn, että myöskin paljon taustatietoa seitin määrän ja torjuntatarpeen arvioinnin helpottamiseksi ja viljelyohjeiden perusteluiksi. Erilaiset taudinoireet käyvät tutuiksi laajan kuvamateriaalin avulla. Jo kuvien yhteydessä selitetään, miten kyseinen oire on syntynyt, mutta vielä perusteellisemmin seittiä oppii ymmärtämään tutustumalla seitin taudinkulkuun sen eri vaiheissa. Jos haluaa tutustua syvällisemmin itse seittitautia aiheuttavaan Rhizoctonia solani -sieneen, on taudinaiheuttaja-osio käytettävissä.

Torjuntaohjeet voi tulostaa itselleen tästä: Perunaseitin torjuntaohjeet (pdf)

Tutkimushankkeen loppuraportti löytyy täältä: Loppuraportti (pdf)

Tutkimusryhmän kotisivu löytyy täältä. Sieltä löytyvät pdf-muodossa mm. ryhmän tieteelliset julkaisut ja projektin kuluessa pidetyt seittiesitykset.

 

Uutta!! Perunaseitin taudinkulku Youtube-video täällä.

 

Paavo Ahvenniemi, Paula Wilson, Mari Lehtonen ja Jari Valkonen. Helsinki 2006